Suomi tutkii, mitä EU:n operaatioesikunta tarkoittaa – ei vielä kantaa

Ulkoministeri Soini huomautti, että EU:lla on jo nopean toiminnan joukot, joita ei ole käytetty kertaakaan.

Suomi haluaa tutkia huolella, mitä EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin ehdotus EU:n yhteisestä operaatioesikunnasta käytännössä tarkoittaa, sanoo pääministeri Juha Sipilä (kesk.).

Suomi kannattaa sinänsä EU:n puolustusyhteistyön syventämistä monessa asiassa.

– Suomi on esittänyt yhdessä Ranskan kanssa, että on paljon asioita, joissa voidaan mennä syvemmälle puolustus- ja turvallisuusyhteistyössä. Juncker puhui esimerkiksi sotilasalalle liittyvän tutkimuksen lisäämisestä, ja sitä on myös Suomi ehdottanut, Sipilä sanoo.

Pääministerin mukaan operaatioesikunnassa on kyse sekä kriisinhallinnasta että sotilaallisesta yhteistyöstä.

– Naton päällekkäisorganisaatiota ei tavoitella. On paljon alueita, joissa EU pystyy tiivistämään yhteistyötä.

Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) mielestä yhteisen esikunnan perustaminen voisi olla perusteltu EU:lle.

– Mutta toisaalta, mitä Nato-maat sanovat, kannattavatko ne päällekkäisten rakenteiden rakentamista? Niinistö pohti eduskunnassa.

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) huomautti, että EU:lla on jo nopean toiminnan joukot, joita ei ole käytetty kertaakaan.

– Nyt kannattaa miettiä, luodaanko jotain sellaisia rakenteita, käyttääkö niitä joku, kuka joukot muodostaa, kuka ne maksaa. Kaikki nämä pitää olla pöydällä ennen kuin tätä voidaan arvioida vakavalla mielellä.

EU:n investointiohjelman tuplaamiselle Suomi sanoo periaatteessa kyllä. Sipilän mielestä on kuitenkin erittäin tärkeää tehdä ensin vaikutusanalyysi siitä, mitä tähän asti on saatu aikaan ennen kuin ohjelmaan pistetään lisää rahaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Vaalivalitusten kirjoa: Tarkistuslaskennassa paikkansa menettänyt vaatii uutta ääntenlaskentaa – 300 kilometriä Ranskassa äänestämään matkustanut suomalainen koki pettymyksen

Yön uutiskooste: Huumetynnyrijutun tuomio, Trump kritisoi Japania, Venezuelan presidentin väitetty salamurhayritys

Jyväskylään valmistuu syksyllä yksi uusi frisbeegolfrata ja toinenkin on kartoitusvaiheessa – nykyinen kapasiteetti on äärirajoilla edelleen kasvavan suosion takia

Tältä näyttää Jyväskylän Tuomiojärvellä sijaitseva Lehtisaari kolme vuotta tulipalon jälkeen – Katso tuoreet kuvat "kaupunkilaisten kesämökistä"

Seitsemän prosenttia homoaviopareista vihitty kirkollisesti – Tutkijat pitävät osuutta isona: "Jokainen vihkiminen vastoin ohjeistusta"

Oliko Jari Aarnio huumeita Suomeen järjestellyt Pasilan mies? Hovioikeus antaa tuomionsa tänään aamupäivällä

Osa naisista jättää kohdunkaulan syöpäseulonnat väliin Keski-Suomessa – "Nuoremmilla ikäluokilla ei ehkä ole samalla tavalla huolta omasta terveydestä"

Puhemies Vanhanen: Munuaiskasvainten syy oli syöpä, hoidettu leikkaamalla

Ilmastoministeri Mikkonen pitkän aikavälin tavoitteesta: Tärkeintä saada yhteisymmärrys 2050 tavoitteesta, 2030 joutuu odottamaan

Uusi hätäkeskusjärjestelmä kutsuu helikopterin paikalle aiempaa herkemmin – potilaita lääkärikopteri kohtaa harvemmin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.