Supikoirat tunkevat Jyväskylässä pihoille, ensi vuonna niiden pyydystys on helpompaa

Vieraslajina Suomessa lisääntyvä supikoira on kasvattanut kantaansa tasaista tahtia ja eläin tunkeutuu yhä pelottomammin ihmisten pihoille jopa kaupungeissa.

Jyväskylän seudun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Harri Valkonen kertoo, että puhelin soi lähes päivittäin, kun ihmiset pyytävät apua supikoirien hävittämisessä.

– Yhteydenotot Jyväskylän alueella ovat kasvaneet, supikoirat tulevat jopa ydinasutusalueella röyhkeästi pihoille.

Tavallisesti supikoiran näkee tienposkessa kuolleena, mutta kotipihoilla ne pyörivät öisin terasseilla, marjapuskissa ja ottavat yhteen kotipihan lemmikkien kanssa. Viime kesänä Vaajakoskella koira oli päästä hengestään, kun se syöksyi supikoiran perässä naapuritalon sokkelin alle. Koira selvisi naarmuilla, kun omistaja ehti väliin. Häntään pureman saanut kotikissa pelastui eläinlääkärin vastaanotolla, kun kipushokin aiheuttama virtsaumpi saatiin laukaistua katetroimalla.

Siilien ruokkiminen on joillain pihoilla jouduttu lopettamaan, kun ruokakupit houkuttelevat myös kaikkiruokaisia supikoiria. Havaintojen mukaan supikoirat pitävät erityisesti karviaismarjoista ja käyvät tyhjentämässä alaoksat, joihin ne ylettyvät.

 

Riistanhoitoyhdistyksen metsästäjät ovat loukuttaneet pihoihin tunkeutuneita supikoiria minkä ehtivät, mutta harrastajien resurssit ovat rajalliset.

– Se on maksutonta palvelua, jota riistanhoitoyhdistys on tarjonnut, mutta esimerkiksi nyt lähes kaikki loukut ovat käytössä, kertoo Valkonen.

Yhden tai kahden supikoiran poistaminen pihapiiristä ei silti välttämättä tuo edes pitkäaikaista tulosta.

– Pitäisi päästä pesäluolaan, jotta voisi hävittää koko pesueen, toteaa Valkonen.

Loukuttamiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Supikoiran lopettaminen ei ole aina mahdollista paikan päällä, mikä on myös turvallisuuskysymys, kertoo Valkonen.

 

Supikoiran pyydystäminen helpottuu ainakin jonkin verran ensi vuonna, kun uusi EU-asetus tulee voimaan. Sen mukaan supikoira ei ole enää riistaeläin vaan ”haitallinen vieraslaji”. Muutoksen myötä supikoiran saa pyydystää ja tappaa omalla maallaan tai maanomistajan luvalla kuka vain. Myös rauhoitus pesimäaikaan poistuu.

– Koska kyse on Suomen luontoon kuulumattomasta ja vahingollisesta lajista, tällaiselle rauhoittamiselle ei ole tarvetta, kertoo lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriöstä.

Vielä ensi vuoteen saakka supikoiran pyydystämiseen tarvitaan maanomistajan luvan lisäksi metsästyskortti. Taajama-alueella järjestyssäännöt voivat estää eläimen lopettamisen ampumalla, tällöin eläin voidaan joutua kuljettamaan loukussa muualle lopetettavaksi.

 

Supikoiraa metsästetään vuosittain 150 000–200 000 yksilöä. Metsästyksen motiivina on pienpetoharrastus ja riistanhoito, mutta ei niinkään raha. Supikoira on perinteikäs turkiseläin, mutta sen turkista ei makseta juuri paria kymppiä enempää.

Vaikka supikoira on harmillinen häirikkö kotipihoilla, se on ensisijaisesti vieraslajina haitallinen luonnon kannalta. Ilman luontaista vihollista se lisääntyy vauhdilla, tuhoaa erityisesti linnunpesiä ja maassa nukkuvia lintuja, levittää loisia ja tauteja. 

Suomi on neuvotellut EU-komission kanssa, että supikoiran tarhaamista voidaan jatkaa vieraslajiasetuksen jälkeenkin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .