Susanna Huovisesta uusi peruspalveluministeri

Jyväskyläläisestä SDP:n kansanedustajasta Susanna Huovisesta tulee peruspalveluministeri.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kertoi asiasta hetki sitten SDP:n puoluehallituksen kokouksessa.

Pia Viitasesta puolestaan tulee asunto- viestintäministeri, ja pestiä aiemmin hoitanut Krista Kiuru siirtyy opetusministeriksi.

Uudet ministerit aloittavat tehtävissään ensi perjantaina.

Jukka Gustafsson ja Maria Guzenina-Richardson eivät enää jatka ministereinä, vaan palaavat kansanedustajiksi. Urpilainen kertoi pyytäneensä Guzenina-Richardsonia puolueen EU-vaaliehdokkaaksi ja toivovansa, että tämä suostuu.

SDP:n ministereinä hallituksessa jatkavat normaalisti Jutta Urpilainen, Erkki Tuomioja ja Lauri Ihalainen.

Kokouksen ministerivalinnoista kertoi ensimmäisenä Demari.fi.

Aiemminkin ministerinä

Vuonna 1972 syntynyt Susanna Huovinen on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 1998.

Vuonna 1992 Huovinen valittiin ensimmäisen kerran Jyväskylän kaupunginvaltuustoon. Kansanedustajaksi hänet valittiin vuonna 1999.

Huovinen nimitettiin liikenne- ja viestintäministeriksi Matti Vanhasen ensimmäiseen hallitukseen vuonna 2005. Ministerinä hän oli huhtikuuhun 2007 saakka.

Huovinen on naimisissa Jyväskylän apulaiskaupunginjohtajan Timo Koiviston kanssa. Perheessä on kaksi poikaa, ja he asuvat Säynätsalossa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .