Suunnitteluun esitetään muutosta – Saarijärvelle saadaan uusi koulu ehkä nopeammin

Saarijärven tuleva koulu- ja kulttuurikeskus aiotaan rakentaa kahdessa vaiheessa, mikä lyhentäisi rakennusaikaa 1–1,5 vuodella aiemmin suunnitellusta. Kaupunginhallitus päätti maanantaina esittää valtuustolle, että suunnittelutyötä jatketaan tältä pohjalta. Alun perin koulu aiottiin rakentaa kolmessa vaiheessa.

Vanha lukiorakennus on jo purettu uuden koulun tieltä. Kahden vaiheen mallissa ala- ja yläkoulut voidaan purkaa kerralla. Jos päätöksenteko etenee suunnitellusti, ensimmäinen rakennusvaihe voisi olla keväästä 2019 vuoden 2020 lopulle. Toinen vaihe valmistunee syksyksi 2023.

Rakentamisen kustannukset ovat nousussa, mutta kunnanhallituksen esityksen mukaan hankkeen rahoitusvaraus pidetään ennallaan 36 miljoonassa eurossa. Summa sisältää muun muassa purkukulut.

Asian esittelytekstissä päättäjille mainittiin, että kakkosvaiheen rakennussuunnitelmia voidaan supistaa, jos määräraha ei riitä.

Kaupunginhallitus esittää äänin 5–4, että koulu rakennetaan betonirunkoisena hirsiulkoseinillä. Tämä olisi 1,1 miljoonaa euroa kalliimpaa kuin toteutus betonirunkoisena puu-ulkoseinillä. Kaupunginjohtajan pohjaesityksenä oli, että koulu on betonirunkoinen ja puun käyttöä hyödynnetään jatkosuunnittelussa huomioiden esteettisyys, tarkoituksenmukaisuus ja kustannustehokkuus.

Hirsiseinien puolesta äänestivät keskustan Kari Nuopponen, Taina Girsén-Varis, Iida Moisio ja Miikkael Reiman sekä Carita Tuominen (sd.). Kaupunginjohtajan esityksen kannalla olivat Gunnar Kotamäki (sd.), Marjut Pollari (vas.), Harri Lehtinen (kok.) ja Pentti Tuomi (ps.).

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .