Suuri unelma päivästä sotilaana toteutui – Alokas Eskelinen, suuntana sotku, mars!

Kehitysvammaisen Hannu Eskelisen suuri unelma päivästä sotilaana toteutui Tikkakoskella Ilmasotakoulussa.

Ryhmänjohtaja, kenttärovasti Kari Mannermaa komentaa alokas Hannu Eskelisen polviasentoon. Matalaksi, ettei oletettu vihollinen näe, kun suunnitellaan seuraavaa siirtoa.

Tultiin juuri metsästä lumihangesta "rymyämästä". Miehet katsovat toisiaan silmiin ja suunnitelma on selvä.

– Alokas Eskelinen, suuntana sotku, mars! huikkaa Mannermaa hymyssä suin.

– Selvä! Sopii hyvin, vastaa innokas alokas.

Miehet lyövät yläviitoset, sinänsä epätyypillinen ele armeijassa, mutta tähän tilanteeseen sopiva.

 

Päivä sotilaana on ollut viitasaarelaisen kehitysvammaisen Hannu Eskelisen, 63, elämänmittainen haave.

Nyt se toteutui Tikkakoskella Ilmasotakoulussa Viitasaaren seurakunnan ja valokuvaaja, nuorisotyöntekijä Alpo Syväsen Haaveeni-valokuvaprojektissa.

 

Suojarinteellä nuorena miehenä opiskellut Eskelinen selvitti koulun ja rippikoulun, mutta kutsunnoissa ei auennut tie armeijaan. Eskeliselle se oli valtava pettymys ja hän itki monta päivää.

Haave sotilaan ammatista jäi elämään, eikä hän epäröinyt hetkeäkään, kun Alpo Syvänen ehdotti inttiin menoa päiväksi. Samalla hänen unelmansa toteutuminen ikuistettaisiin valokuviksi.

 

Armeijan maastopuku ja pakkaspuku sujahtavat alokas Eskelisen päälle rauhallisesti, mutta varmasti. Ryhdikäs kuin oikea sotilas!

– Sisko säikähtäisi kotona, jos tulisin näissä kamppeissa kotiin.

 

Päivän teema on mennä salaiseen sotilaskohteeseen, josta otetaan ”venttiseiskalla” eli armeijan kenttäradiolla yhteys taistelujohtokeskukseen.

– Ei jännitä yhtään. Taitaa tulla mukava päivä, Eskelinen iloitsee.

 

Venttiseiskaa viritellään. Se ei taida toimia oikein, mutta tunnelmaan päästään. Luuri nousee Eskelisen korvalle. Kuuleeko Kieku, täällä Kaiku? No, tällä tavoin ei kommunikoida, vaan tunnussanat ovat ihan toiset.

Välillä käydään syömässä: Jo Napoleon tiesi, että armeija marssii vatsallaan. Viereen istuu mies, jolla on Ilmasotakoulun kovimmat kaluunat kaulassa. Koulun johtaja, joukko-osaston komentaja eversti Mikko Punnala vaihtaa Eskelisen kanssa kuulumisia.

– Oli mukava tutustua, toivon, että unelmapäivästäsi tulee muistorikas, Punnala sanoi.

 

Tullessaan varuskuntaan Eskelinen sanoi polleasti, että hän on kersantti. Hän ottaa asennon sotilaspuvussaan ja arvioi asemansa uudestaan: taidan olla alokas Eskelinen.

Käydään metsässä ja mieluinen komento Sotilaskotiin tulee.

 

Munkki huulessa on mukava kerrata päivän tapahtumia.

– Mukavaa on ollut. Mutta olisin halunnut nähdä pyssyn.

Se järjestyy varusteiden luovutuksen yhteydessä. Ystävällinen vänrikki käy esittelemässä rynnäkkökiväärin RK 62:n eli tuttavallisemmin ”rynkyn”. Päivä on täydellinen, kun loppuhuipennuksena hän sai käydä katsomassa Hawk-harjoituskonetta.

 

Miehen maanpuolustushenki kasvoi reissussa.

– Sain sitä lisää korvan taakse, hän myhäilee.

 

Isänmaa on Eskeliselle tärkeä, sillä se on pitänyt pojastaan hyvin huolta. Hän on saanut elää normaalia elämää: Töitä ja kavereita työkeskuksessa, koti siskon kanssa.

Isänmaallisuus iskee rintaa aina kun televisiossa suomalainen urheilija nousee palkintopallille Maamme-laulun soidessa. Silloin Eskelinen nousee sohvalta seisomaan ja hyvä tunne valtaa mielen.

– Silloin tuntuu kuin itsekin olisin voittanut.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .