Suurpedot aiheuttivat viime vuonna 7,4 miljoonan euron vahingot

Valtaosa suurpetovahingoista oli porovahinkoja.

Suurpedot aiheuttivat viime vuonna noin 7,4 miljoonan euron vahingot, kertoo maa- ja metsätalousministeriö. Summa on 0,2 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Maa- ja metsätalousministeriö maksoi noin puolet vahingonkorvauksista toukokuussa, ja nyt korvataan loput täysimääräisesti.

Kaikista viime vuoden suurpetovahingoista noin 94 prosenttia oli porovahinkoja. Porotaloudelle aiheutui suurpedoista noin 6,9 miljoonan euron vahingot. Summa laski edellisvuodesta 0,2 miljoonaa euroa.

Ahmat aiheuttivat porovahinkoja enemmän kuin kolme muuta suurpetoa – karhu, ilves ja susi – yhteensä. Ilvesten aiheuttamat porovahingot ovat edelleen huomattavat eli noin miljoona euroa, vaikka poronhoitoalueella esiintyy vain noin neljä prosenttia Suomen ilveskannasta.

Viljelys- kotieläin- ja mehiläisvahinkoja suurpedot aiheuttivat noin 495 000 euron edestä. Edellisvuonna vahingot olivat 470 000 euroa.