Syöpäseulonnan arvioidaan vähentävän asbestikuolemia

Asbestista aiheutuvia kuolemia voitaisiin vähentää riskiryhmille tehtävällä keuhkosyöpäseulonnalla, arvioi Työterveyslaitos.

Yli 90 prosenttia työstä saaduista syövistä on asbestin aiheuttamia. Suurimmassa sairastumisvaarassa ovat henkilöt, jotka ovat sekä tupakoineet säännöllisesti että altistuneet työssään asbestille.

Toissa vuonna tuli ilmi 130 uutta asbestista aiheutunutta syöpää, jotka ovat joko keuhkosyöpiä ja keuhkopussinsyöpiä.

Asbestille altistuneita seurataan määräaikaistarkastuksilla kolmen vuoden välein. Työterveyslaitoksen johtajan Harri Vainion mukaan ne eivät kuitenkaan vähennä asbestille altistuneiden syöpäkuolleisuutta.

Palamaton, halpa ja tehokas sähkön- ja lämmöneriste asbesti oli aikoinaan suosittu rakennustöissä. Suomessa on noin 50 000 työntekijää, jotka ovat altistuneet sille ennen käytön kieltämistä vuonna 1994.

Asbestisairauksia ilmenee tulevaisuudessa vielä vuosien ajan, sillä altistumisesta ammattitaudin puhkeamiseen kuluu yleensä vuosikymmeniä. Sairastumisriski on suuri esimerkiksi telakoilla ja rakennuksilla työskennelleillä.

Uusimmat

Kotimaa

Useiden viranomaisten verkkosivujen häirintä toi sakot ja 17  000 euron vahingonkorvaukset

Vuorilammen veden pinta jälleen matalalla – katso kuvista, onko tilanne poikkeuksellisen vai ei

Kiikarimies sai sakkoja katseltuaan naapurin ikkunasta sisään yli vuoden – väitti katselleensa oravia ja siilejä

Venla 23, halusi tehdä jotakin yksinäisyydelle – katso videolta tanssiteos, jonka nuori nainen esitti ideoimassaan tapahtumassa Jyväskylässä

Katso kuvat uhkaavasta tulipalosta keuruulaisella hevostilalla – ihmiset ja eläimet selvisivät säikähdyksellä

Massiivinen poliisioperaatio Pihtiputaalla, helikopteri ja armeijan ajoneuvo paikalle – tilanne raukesi itsestään ja koko tapahtuma saattoi perustua väärinkäsitykseen

Jyväskylää ajetaan Suomen pääkaupungiksi – yllättävän kansalaisaloitteen takana vantaalainen ja siilinjärveläinen

Vedet virtaavat taas lupaavasti – pohjavesipinnat ovat yhä keskimääräistä alempana, mutta kaivot alkavat täyttyä

Rokotevastaisuus lisääntyy Euroopassa – tuhansia sairastui tuhkarokkoon viime vuonna

Saimaannorpan kuutteja löytyi alkukevään laskennassa 63 – määrä voi vielä kasvaa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.