Syken jäteselvitys: Kuntien tulisi auttaa koteja kierrättämään

Kotitalousjätteiden kierrätysaste oli viime vuonna korkein Kuopion seudulla, kertoo Suomen ympäristökeskuksen (Syke) jäteselvitys.

Kierrätysaste nousi eniten Lappeenrannassa. Kotitalousjätteen määrä puolestaan oli pienin Joensuun seudulla.

Syke kerää tietoa kotitalousjätteen kierrätyksessä selvityksessä, johon osallistuu 13 kuntaseutua. Tarkoituksena on nostaa jätteiden kierrätystasoa koko Suomessa. Seitsemän kuntaseuduista pystyi toimittamaan tietoja, joissa vuoden 2017 kotitalousjäte oli eritelty muusta yhdyskuntajätteestä.

Kotitalousjätteen määrä näissä kuntaseuduissa oli viime vuonna keskimäärin 342 kiloa asukasta kohden, kaksi kiloa vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kotitalousjätteen kierrätysaste oli 51 prosenttia, prosenttiyksikön korkeampi kuin 2016.

–  Tuloksia ei voi yleistää koskemaan koko Suomea, ja kuntaseutuja ei myöskään suoraan voi verrata keskenään, selvityksen tekijä, tutkija Tiina Karppinen Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Tietoa niin kunnille kuin kuluttajille

Karppinen selittää, että tärkeintä projektissa on tiedon tuottaminen. Jos jollain alueella kierrätys toimii hyvin, kannattaa siihen johtaneita toimia monistaa muualle, jotta valtakunnallista kierrätysastetta saataisiin nostettua.

–  Toisaalta on tärkeää tuottaa tietoa, jotta tavallinen ihminen tiedostaa, että jätetuotannolla on väliä. Sekajäte on hukkaan heitettyä materiaalia, Karppinen sanoo.

Suomessa sekajäte yleensä menee polttoon, kun taas kierrätetyt jätteet kuten metallit, pahvit ja biojäte ovat arvokkaita raaka-aineita, Karppinen sanoo.

–  Seurannan aikana kunnat saavat tietoa omasta alueestaan. Voidaan esimerkiksi nähdä nouseeko kierrätysaste, jos lajittelumahdollisuus tuodaan lähelle ihmistä, Karppinen sanoo.

Projekti kolmentoista kuntaseudun kanssa jatkuu useita vuosia. Selvitys on osa EU:n Circwaste-hanketta.

EU:n kierrätystavoite on, että yhdyskuntajätteen kierrätysaste nousisi 55 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä ja 65 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä. Tällä hetkellä Suomessa yhdyskuntajätteestä kierrätetään 42 prosenttia. Yhdyskuntajäte sisältää sekä yritysten, laitosten että kotitalouksien jätteet.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Medix-palkinnot eturauhassyövän ja lasten sydänlihassairauksien geneettiselle tutkimukselle

Tutkijat ehdottavat vanhustenhoitoon uudistuksia, joilla lisähoitajia ei tarvittaisi

Laukaan mopokolarin kahdesta loukkaantuneesta toinen kuoli vammoihinsa – turmapaikalla palavat nyt kynttilät

Äänekoskella liikenneonnettomuus 13-tiellä – säiliörekasta valunut vaarallista ainetta maastoon

Näkökulma: Huippujen nostamisen ei pitäisi vaatia sivullisia uhreja – "Voi kysyä, haluammeko pitää yllä sellaisia kulttuureita ja instituutioita, joihin täytyy kasvattaa ja kouluttaa taas uusia ihmisiä nöyryyttämällä"

Sinä aamuna kirkonkylä järkyttyi – kohtalokas hälytys tuli kello 4.50 ja Jouni Heiskanen teki, mitä oli tehtävissä

Rinne selittää kansainvälistä hämmennystä aiheuttaneita Brexit-puheitaan: "Syyskuun lopun takaraja on vain viitteellinen"

Rinne STT:lle: Suomen ja EU:n brexit-linjassa ei muutoksia – "Syyskuun lopun takaraja on vain viitteellinen"

Kerrostalokaksio tuhoutui täysin tulipalossa Vantaalla – poliisi tutkii syttymissyytä

Ajokeli pysyy huonona alkuviikon öinä ja aamuina, loppuviikolla sää lämpenee

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.