Syyrian kemikaalien hävittäminen aloitettu Riihimäellä

Syyriasta tuotujen teollisuuskemikaalien hävittäminen on alkanut Ekokemin laitoksella Riihimäellä. Ympäristöpalveluyhtiö Ekokemin maajohtaja Jani Lösönen kertoo, että kemikaalien poltosta ei ole syntynyt poikkeamia laitoksen päästöihin.

Lösönen toisti aiemmat sanansa siitä, että Syyrian kemikaalit ovat yhtiölle tuttuja.

- Tässä ei ole meille mitään ihmeellistä. Vaaraominaisuuksiltaan samanlaisia kemikaaleja käsitellään meillä yhtenään.

Sosiaalisen median keskustelupalstoilla ja paikallislehtien yleisönosastokirjoituksissa Syyria-hanke on herättänyt kuitenkin soraääniä.

Toimitusjohtaja Timo Piekkari toteaa, että vastalauseet ovat syntyneet lähinnä väärinymmärryksistä.

- Mielestäni kaikki huolet ovat perustuneet siihen väärinkäsitykseen, että Suomeen tuotaisiin kemiallisia aseita, Piekkari sanoo.

Suomeen on tuotu nyt ainoastaan Syyrian teollisuuskemikaaleja.

Ekokem odottaa vielä toista, pienempää kemikaalierää.

Lisäksi yhtiö on sitoutunut hävittämään Syyrian kemiallisten aseiden tuhoamisessa syntyvää jätevettä. Varsinaiset kemialliset aseet tuhotaan yhdysvaltalaisella Cape Ray -aluksella.