Syysmyrsky Mauri 18 myllertää Suomeen lauantaina –  odotettavissa on kaatuneita puita, sähkökatkoksia ja keinuvaa kyytiä merellä

Syysmyrsky Mauri 18 myllertää lännestä Suomeen varhain lauantaiaamuna. Sateiden maustamat voimakkaat puuskat tuulettavat maata rajuiten läntisillä merialueilla aamukuuden ja puolen päivän välillä. Mereltä tuulet etenevät maan länsiosaan ja sisämaahan.

Päivän aikana myrsky liikkuu pikkuhiljaa kohti itää ja laantuu, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Joonas Moilanen.

–  Sisämaassa pahin myrsky koetaan keskipäivällä ja alkuiltapäivällä, kun Mauri 18 tulee lännestä ja liikkuu kohti itää, Moilanen kertoo.

Iltaa kohti Mauri 18 leppyy selvästi heikommaksi tuuleksi maan länsiosissa, vaikka rannikolla tuulenpuuskat jatkuvatkin.

Myrskymatalapaineen mukana saapuva kylmä rintama tuo lauantaipäiväksi Suomeen huomattavasti viileämpää ilmaa. Päivälämpötilat jäävät 10-15 asteeseen, Lapissa tätäkin kylmemmiksi.

Puuskat kaatavat puita

Tuulenpuuskien odotetaan olevan voimakkuudeltaan noin 20 metriä sekunnissa, mutta paikallisia vaihteluja esiintynee.

–  Koska lehdet ovat puissa vielä suurimmaksi osaksi, niin kyllä sitä varmasti melko paljon puita kaatuu ja sitä myöten tulee sähkökatkoksia, Moilanen ennakoi.

Sähkökatkostilannetta voi seurata Energiateollisuuden nettisivuilla olevalta sähkökatkokartalta.

Vaikka tuulet mylläävätkin Suomea lännestä itään, eivät tuulet Lapissa ole huomenna aivan yhtä voimakkaita.

Lapissa puuskat yltävät noin 10-15 metriin sekunnissa. Sade on pohjoisessa huomenna vähän jatkuvampaa ja heikompaa.

Nelimetrisiä aaltoja merellä

Suomenlahdella myrsky jatkunee iltapäivän tunneille asti. Nähtäväksi jää, miten Mauri 18 vaikuttaa laivaliikenteeseen.

–  Huominen aikaisesta aamusta keskipäivään voi olla merellä melkoista keinutusta. Meillä on varoituskin neljän metrin aalloista melkein kaikilla merialueilla, Moilanen sanoo.

Ainoastaan Suomenlahden itäosassa Ilmatieteen laitos varoittaa hieman matalammasta, 2,5 metriä korkeasta aallokosta.

Sunnuntaina maan etelä- ja keskiosissa syystuulilta suurimmalta osin säästytään, vaikka ne pohjoisessa jatkuvatkin osittain puuskaisina.

Ensi viikon alussa sää viilenee entisestään, ja myös yöpakkasia esiintyy monin paikoin.

Mauri-myrskyn nimen perässä oleva numero 18 erottaa sen vuonna 1982 koetusta, voimakkaammasta Mauri-myrskystä, Moilanen kertoo.

Syyskuun 1982 Mauri oli jäänne Atlantilta lähteneestä trooppisesta pyörremyrsky Debbystä.

–  Se oli selvästi voimakkaampi myrsky ja se jäi elämään ainakin ilmastotieteilijöiden piireissä, Moilanen toteaa.

Uusimmat

Kotimaa

Tuhatmäärin Jehovan todistajia kokoontui Jyväskylään viikonloppuna – Konventista voi löytää jopa elämänsä rakkauden

Yllättikö sankka sumu autoilijan liikenneympyrässä? Menopeli kyljelleen Kangasniemellä

Neuvostovankeja kohdeltiin maatiloilla yleensä hyvin, tiukat ohjeet eivät uponneet isäntäperheisiin – Tutkimukseen haastateltujen jatkosodan ajan lasten mukaan vankien kanssa syntyi usein ystävyys

Monet perheet kokevat vauvan normaalinkin yöheräilyn ongelmaksi – "Normaali on usein paljon odotettua huonompaa kuin vanhemmat luulevat"

HS: Jutta Urpilainen siirtynee EU-komissaariksi suoraan vanhempainvapaalta, perheeseen tulee toinen lapsi

Hämeenlinnassa paljastetaan väittelyä herättänyt Lotta-patsas

Seinäjoella kaksi nuorta miestä kuollut auton törmättyä puuhun

Kultarantarannassa keskustellaan jälleen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – teemana maailman murros ja Euroopan tulevaisuus, päävieraana Saksan liittopresidentti

Lottopotti nousee juhannukseksi viiteen miljoonaan euroon – katso lauantain oikea rivi tästä

Lääkärinvirat täyttämättä Hankasalmella – kuntalaiset pääsevät marraskuussa lääkäriin palvelusetelillä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.