Syyttäjä: Mies yritti tappaa kaksi poliisia Toholammilla

Syyttäjän mukaan mies yritti tappaa poliisikaksikon näiden mentyä asuntoon virkatehtävissä.

Syyttäjä vaatii vähintään kymmenen vuoden vankeusrangaistusta miehelle, jota syytetään Keski-Pohjanmaan käräjillä poliisien uhkaamisesta. Tapaus sattui Toholammilla syyskuussa 2015. Syyttäjän mukaan mies yritti tappaa poliisikaksikon näiden mentyä asuntoon virkatehtävissä.

Syyttäjä katsoo, että mies hyökkäsi kohti virka-asuisia poliiseja ja osoitti näitä pistoolilla. Lisäksi mies oli syytteiden mukaan huutanut tappavansa poliisit ja näiden perheet. Poliisit saivat miehen taltutettua.

Miehellä on syyttäjän mukaan ollut ilman vaadittavia lupia hallussaan lukuisia aseita ja myös konepistooli.

Miestä syytetään kahdesta murhan yrityksestä, kahdesta virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta sekä ampuma-aserikoksesta ja törkeästä ampuma-aserikoksesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Väitös: Tietokonepelaaminen muovaa identiteettiä, jopa tiedostamattomasti – "Epäonnistuminen, uudelleen yrittäminen ja toiminnan improvisointi korostuvat"

Musiikki tekee hyvää ja tarjoaa työmahdollisuuksia kehitysvammaisille

Äänekoskella kiinni otettu mies vangittiin tapon yrityksestä

Saarijärven kaupungin verkkosivuille pelmahti aikuisviihdemainoksia

Vartiointiliikkeen omistaja varasti vartioimistaan kaupoista liki 30  000 euron edestä rahaa ja tavaraa, lavasti murron omaan kotiinsa ja vei mökeiltä mönkijöitä

Sotaveteraani tunsi kiitollisuutta omaa sukupolveaan kohtaan, kun sai nähdä miten hyvä itsenäisyyden säilyttäneestä Suomesta tuli

Posti ei ole saanut uusia yhteydenottoja tietosuojaongelmien vuoksi

Jyväskyläläisnainen järkyttyi häikäilemättömästä varkaudesta keskellä kirkasta päivää – "Onneksi siinä oli ulkopuolisia, jotka soittivat hätänumeroon"

Unkarista tuotiin Helsinkiin lähes puoli miljoonaa Rivotril-pilleriä auton rakenteisiin piilotettuna, neljä tuomittiin vuosiksi vankilaan

KORJAUS: Pitkän linjan ammattirikollinen tuoreen kirjan mukaan: Ehdotin syyttäjän ampumista rynnäkkökiväärillä aamutelevision suoraan lähetykseen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.