Syyttäjä toi sarjakuristajan oikeudenkäyntiin uhrin nojatuolilta löytyneen nyörin – oikeudessa nähdään myös kuristuspornoa

Puolustuksen mukaan Penttilän taipumukset sadomasokistiseen seksiin on tarpeettomasti liitetty mukaan henkirikokseen.

Syyttäjä toi sarjakuristajan murhasyytettä käsittelevään oikeudenkäyntiin uuden todisteen, uhrin makuuhuoneen nojatuolilta löytyneen nyörin. Hovioikeuden istunnossa syyttäjä näytti kuvaa punaisesta tuolista, jolla lojuu vihreä tyyny ja valkoinen narunpätkä.

– Tästä jos vetää, niin varmasti kuristuu, syyttäjä Eija Velitski sanoi ja tarkoitti nyörissä ollutta solmua.

Syyttäjän mukaan Michael Penttilä murhasi viime vuoden keväänä 52-vuotiaan naisen kuristamalla tätä nyörillä, käsillä, vyöllä ja sukkahousuilla. Teko tapahtui naisen asunnolla Helsingin Kalliossa.

Puolustus kiistää nyörin käyttämisen.

– Kun väitetään, että hän on vienyt tekovälineet mukanaan, miksi hän olisi sitten jättänyt tuollaisen narunpätkän, kysyi puolustusasianajaja Kari Eriksson.

Puolustuksen mukaan syyttäjän todiste voi olla mikä tahansa naru.

– Se voi yhtä hyvin olla saunatakin vyö, Eriksson sanoi.

Syyttäjä Velitskin mukaan käräjäoikeus on arvioinut asian aiemmin oikein, ja hän vaatii Penttilälle edelleen elinkautista vankeusrangaistusta naisen murhasta.

Penttilä taas vaatii hovioikeutta hylkäämään murhasyytteen ja tuomitsemaan murhan sijaan taposta. Lisäksi Penttilä vaatii päästä mielentilatutkimukseen.

 

Syyttäjä: Teko mukaili Penttilän katsomaa kuristusvideota

 

Syyttäjä aloitti asiaesittelynsä Penttilän historiasta. Syyttäjän mukaan aiemmin vankilasta vapauduttuaan Penttilä oli alkanut välittömästi katsoa kuristamista ja kiduttamista sisältäviä videoita.

– Kun Penttilä katsoi videoita, tarve kuristamiseen nousi entisestään, syyttäjä sanoi.

Kuristamista esittäviä videoita Penttilä oli syyttäjän mukaan katsonut ennen kuin meni naisen asunnolle. Syyttäjän mukaan 52-vuotiaan naisen kuristaminen mukaili videota, jota Penttilä oli katsonut ennen tekoa. Penttilä kertoi poliisikuulustelussa läpsineensä maassa makaavaa naista poskille ja nostelleensa tätä ylävartalosta, kuten videossakin oli tehty, syyttäjä sanoi.

Kyseinen video on määrä näyttää todisteena oikeudenkäynnissä.

Syyttäjän mukaan Penttilä toimi suunnitelmallisesti. Tästä osoituksena ovat muun muassa uuden puhelimen ja prepaid-liittymän hankkiminen ennen tekoa sekä kuristamisessa käytettyjen välineiden tuominen mukana, syyttäjä sanoi.

Syyttäjän mukaan Penttilä oli lisäksi siivonnut asunnon ennen sieltä poistumista.

– Oltuaan naisen asunnossa 31 tuntia on Penttilä jossain vaiheessa sinä aikana kuristanut naisen hengiltä ja sen jälkeen siivonnut asunnon, syyttäjä sanoi.

 

Puolustus: Seksimieltymykset eivät liity rikokseen

 

Puolustuksen mukaan Penttilän taipumukset sadomasokistiseen seksiin on tarpeettomasti liitetty mukaan henkirikokseen. Penttilä on jo esitutkintavaiheessa myöntänyt mieltymyksensä sadomasokistiseen seksiin, mutta selittänyt kuulusteluissa, että taipumus ei tarkoita samaa kuin ihmisten surmaaminen, puolustusasianajaja Kari Eriksson sanoi.

– Hänen ominaisuutensa, joka on seurannut näin pitkään, on tähän tapaukseen tekotavan vuoksi sotkettu ja tehty siitä asia, minkä vuoksi teko olisi suunnitelmallinen ja minkä vuoksi tulisi arvioida tietyllä tavalla.

Puolustuksen mukaan Penttilä ei myöskään hankkinut prepaid-puhelinta salaustarkoitukseen.

– Penttilä oli asioinut liikkeessä omalla nimellään ja oli selvästi tunnistettavissa. Puhelimen imei-koodilla on ollut mahdollisuus selvittää käyttäjä. Ei ollut kyse salaamisesta, vaan toisen puhelimen hankkimisesta. Soittanut samalla puhelimella muillekin henkilöille.

Syytetty oli puolustuksen mukaan myös alkanut epäillä, että hänen puhelintaan kuunnellaan ja että häntä seurataan. Puolustuksen mukaan sosiaaliseen mediaan oli luotu ryhmiä, joissa kerrottiin, missä Penttilä oli nähty ja milloin hän esimerkiksi oli käynyt kaupassa. Miehen elinpiiri kapeni ja hän koki lohduttomuutta.

– Penttilä on suhteellisen kiivasluontoinen, ja kiivaus nousi lähelle pintaa.

 

Istui aurinkolasit päässä ja näytti kuvaajille peukkua

 

Penttilä on itse tänään läsnä oikeudenkäynnissä. Media päästettiin istuntosaliin hieman kello yhdeksän jälkeen. Penttilä näytti häntä kuvanneille median edustajille peukkua ja istui muuten hievahtamatta paikallaan avustajansa vieressä. Yllään hänellä oli musta huppari ja päässään mustat aurinkolasit.

Kun kuvaajat määrättiin ulos salista, Penttilä vaihtoi aurinkolasit silmälaseihin.

Noin yhteentoista asti oikeus käsitteli oikeudenkäynnin julkisuuteen liittyviä asioita. Oikeus päätti muun muassa, että mielentilaa ja vaarallisuusarvioita käsitellään suljetuin ovin. Lisäksi psykiatrian ja oikeuspsykiatrian erikoislääkäriä Hannu Lauermaa kuullaan ainakin osin ilman yleisöä.

Oikeuden puheenjohtaja kävi aluksi läpi asiassa annettua käräjätuomiota sekä Penttilän ja syyttäjän vaatimuksia hovissa. Syytteen läpikäymisen aikana Penttilä putsasi silmälasejaan nenäliinalla.

Penttilää oli määrä kuulla kello 11 alkaen, mutta kuuleminen viivästyi julkisuusasioiden käsittelyn kestettyä. Istunto jatkuu lounastauon jälkeen kirjallisten todisteiden läpikäymisellä.

 

Käräjäoikeuden mukaan henkirikos oli suunnitelmallinen ja raaka

 

Käräjäoikeuden viimekesäisen tuomion mukaan Penttilä kuristi naisen sukkahousuilla, nahkavyöllä ja käsin tämän kotona Helsingin Kalliossa viime vuoden huhtikuussa. Tuomion mukaan teko oli erityisen raaka, julma ja suunnitelmallinen.

Oikeuden mukaan teon suunnitelmallisuudesta kertoi muun muassa Penttilän hankkima prepaid-liittymä, jota käyttämällä hän yritti peittää tekoaan. Suunnitelmallisuudesta kertoivat oikeuden mukaan myös välineet. Penttilä oli varustautunut kotoa lähtiessä nahkahanskoilla, nahkavöillä, huivilla ja sukkahousuilla.

Oikeus piti tekoa erityisen raakana muun muassa siksi, että uhria oli kuristettu useammalla välineellä. Surmaamispyrkimys oli oikeuden mukaan sitkeää. Uhri tiesi vähintään useiden minuuttien ajan, että kuolee. Vammat tuottivat oikeuden mukaan varmuudella suurta kipua.

– Tekoa on pitkitetty tuskien lisäämiseksi, oikeus katsoi.

 

Penttilä sanoo menneensä "paniikkiin", kun nainen tunnisti hänet

 

Penttilä kiistää hovivalituksessaan menneensä uhrin asunnolle surmaamistarkoituksessa, vaan hänen mukaansa tapaamisen syy oli intiimihieronnan saaminen. Penttilän mukaan tilanne kärjistyi naisen luona tämän tunnistettua hänet.

– (Kun) Penttilä on ottanut vahvuuksilla olevat aurinkolasit päästään, on nainen tunnistanut Penttilän. Nainen on alkanut huutaa ja nimittänyt Penttilää "sarjakuristajaksi" sekä "friikiksi", kirjallisessa valituksessa sanotaan.

Penttilä kertoo menneensä paniikkiin ja ottaneensa naista kaksin käsin kiinni kurkusta. Hän kertoo jatkaneensa kuristamista löytämillään sukkahousuilla.

– (Penttilän mukaan) hänen tarkoituksensa on ollut estää naista huutamasta, eikä Penttilä ole ajatellut asiassa muuta, valituksessa sanotaan.

Kuristamisen jälkeen Penttilä kertoo järkyttyneensä naisen ruumiista ja piilottaneensa sen tästä syystä sängyn alle. Hän sanoo viettäneensä asunnossa naisen kuoleman jälkeen kaksi vuorokautta, koska meni niin "lukkoon".

Syyttäjä Velitski katsoo, että kaksi vuorokautta kestänyt "lukkotila" ei ole mahdollista.

 

Tuomittu aiemmin kolmesta kuristamalla tehdystä henkirikoksesta

 

Penttilä on aiemmin kuristanut hengiltä äitinsä, 12-vuotiaan tytön ja naistuttavansa. Hänet on tuomittu näistä rikoksista eripituisiin vankeusrangaistuksiin. Henkirikosten lisäksi hänellä on tuomiot muun muassa törkeästä raiskauksesta, vapaudenriistosta ja kolmesta törkeästä pahoinpitelystä.

Viime vuonna hovioikeus tuomitsi Penttilän kahden ja puolen vuoden vankeuteen törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Hovioikeuden lainvoimaisen tuomion mukaan hän oli laatinut suunnitelman kuristaa samassa taloyhtiössä asuvaa 17-vuotiasta tyttöä. Oikeuden mukaan päämääränä oli vähintäänkin pahoinpidellä tyttöä törkeästi, mutta ei välttämättä käyttää kuolemaan johtavaa väkivaltaa.

Hovioikeudelle lausunnon antanut erikoispsykologi totesi, että Penttilällä on seksuaalinen tarve, jota tämä ei kykene täysin hallitsemaan. Hovioikeus katsoi lausuntoon ja aiempaan rikoshistoriaan nojaten, että Penttilällä on pakonomainen tarve kuristaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.