Tällä alalla kunnon työpaikat ovat kiven alla – "Tarjolla on paljon niin huonoja paikkoja, ettei niihin juuri kukaan mene"

Myyntialaa on vaivannut työttömyys jo pitkään. Samaan aikaan alalla on paljon avoimia työpaikkoja.

Myynnin ja markkinoinnin alalle on ilmaantunut työpaikkoja, joiden työehdoissa olisi paljon parantamisen varaa. Tähän johtopäätökseen tuli Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset (MMA) kyseltyään jäsentensä kokemuksia työnhausta.

Myyntialaa on vaivannut työttömyys jo pitkään. Samaan aikaan alalla on paljon avoimia työpaikkoja.

– Meillä oli jo etukäteen sensuuntaisia viitteitä, että avoimien paikkojen joukossa on paljon niin huonoja, ettei niihin juuri kukaan mene, sanoo toiminnanjohtaja Juha Häkkinen Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisista.

Kyselyn jälkeen käsitys vahvistui. Alalla tarjotaan työtä, joka ei takaa toimeentuloa.

Usein kehnot työehdot selvisivät työttömille tai työpaikan vaihdosta haaveileville vasta hakuprosessin aikana.

Häkkisen mukaan huonoille työpaikoille on tyypillistä, että palkka tulee yksinomaan myynnistä. Jos tuote sattuu olemaan huonosti kaupaksi menevä, työntekijälle ei kovasta työstä huolimatta juuri palkkaa kerry.

Joskus ansioita on luvassa palkkaa vasta, kun tietty määrä tuotetta on myyty.

– Jos raja on esimerkiksi 15 tuotetta kuukaudessa, mutta työntekijä jää 14:ään, hän jää ilman palkkaa.

Tällaisia työehtoja ovat jotkut nuoret haksahtaneetkin hyväksymään, kun eivät tunne alan ansaintalogiikkaa.

– Kokenut ammattilainen ei tietenkään ota vastaan tuollaisia työehtoja.

– Myynnin ja markkinoinnin työpaikoista vain 5–7 prosenttia on sellaisia, joissa palkka kehittyy pelkästään myyntiprovisioista. Tyypillisempää on, että työntekijä saa kiinteän pohjapalkan ja lisäksi myyntiprovisioita.

Työntekijästä piiloyrittäjä

Tarjolla on työpaikkoja, joissa työntekijästä tehdään piiloyrittäjä. Työntekijä vastaa itse yrittämisen riskeistä ja kustannuksista.

– Oikeasti työehtojen pitäisi pohjautua siten, että työnantaja kantaa yrityksensä taloudellisen riskin ja myyntityön tekijä tekee vain oman työnsä eli myynnin.

Joskus työtä tarjotaan harhaanjohtavilla nimikkeillä. Laitetaan hyvältä kuulostava tehtävä, mutta työ paljastuu puhelinmyynniksi.

Häkkinen muistuttaa, että alalla on toki myös reiluja työnantajia ja kiinnostavia tehtäviä. Hyviä, avoimia työpaikkoja vain ei taantuman aikaan ole riittänyt kaikille.

Hyvän työpaikan tunnistaa esimerkiksi yrityksen ja tuotteen tunnettuudesta. Yrityksellä on hyvät nettisivut.

– Huonon puolestaan tunnistaa siitä, että samoja rekrytointeja on päällä kaiken aikaa. Yrityksestä on vaikea saada tietoja ja siitä tulee vähän epäluotettava kuva.

Kehnoja työpaikkoja välitetään usein te-toimistojen eli työvoimatoimistojen kautta.

– Työvoimahallinto on työnantajalle halvin mahdollinen tapa etsiä tekijöitä.

Myynnin ja markkinoinnin ylemmät toimihenkilöt eivät yleensä ole kattavien työehtosopimusten piirissä. MMA on työehdoissa edelleenkin joustavuuden kannalla. Alan ikävät ilmiöt yritetään saada kuriin, kun ne tiedostetaan.

– Työtä etsivän on syytä rohkeasti selvittää työehdot ja palkanmuodostus.

Alalla on paljon ikäsyrjintääkin, selvisi kyselyssä. On firmoja, jotka karttavat kokeneita ammattilaisia ja oikeudenmukaisten työehtojen perään kyseleviä. Jotkut pestaavat mieluiten vain nuoria ja vähiin ansioihin tyytyväisiä.

– Firmat saavat nuoren uskomaan, että palkka on kiinni vain työhaluista.

Epätyypillisten ehtojen tarjoaminen on tätä nykyä tyypillistä monella muullakin alalla. Esimerkiksi kaupan alalla on paljon avoimia paikkoja, mutta monesti hakijalle luvataan vain muutama työtunti viikossa.

Palvelualan työnantajajärjestön Paltan piirissä MMA:n kuvaamaa ilmiöitä huonoista työehdoista ei ole esiintynyt.