Tällaista on nykyajan munkin elämä: Sometusta ja vitsailua mutta myös kolme noudatettavaa sääntöä

Tšekkiläisen Myyrä-hahmon seikkailuja, Tanhupallon kanssa yhteiskuvia kirjamessuilla, hassuttelufilttereitä, itseironisia huoltoaseman kahvi ja munkki -kylttejä ja munkki-sanalla veistelyä. Hyvä ystävä on mieletön munkki – tai mieletön munkki voi olla hyvä ystävä! Tai Missä munkki, siellä onni.

– Käytän yleensä huumorin hyödykseni, jos tilaisuus tulee, nauraa Instagramiin postaileva Valamon luostarin munkki Isä Nasari, 33.

– Kun tulin luostariin, minulle sanottiin, että ota mukaan kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä ja vielä rekkakuormallinen huumorintajua. Ilman sitä ei luostarissa pärjäisi, hän sanoo.

Kun joku ihmettelee somettavaa munkkia – ja ylipäätään munkkia, jolla on puhelin, Nasarilla on tapana kysyä, minkä elokuvan kysyjä on viimeksi katsonut.

– Emme ole enää keskiajalla, hän naurahtaa.

 

Hän ei taivu muottiin, koska hän ei näe muottia, johon pitäisi taipua.

– Munkki ei ole ammatti vaan siviilisääty. Sana munkki tulee sanasta ’monos’, yksinäinen. En ole mennyt naimisiin vaan halunnut munkiksi. Jos kaikkien munkkien pitäisi olla samanlaisia, samalla logiikalla kaikkien vaimojen tai aviomiesten pitäisi olla samanlaisia.

Helposti lähestyttävä. Sitä hän ainakin haluaa olla. Sosiaalisen median potentiaali on hengellisessä työssä valtavan suuri, Isä Nasari pohtii.

– Ihmisillä on matalampi kynnys ottaa yhteyttä, kysellä, kertoa asioistaan ja saada sitä kautta apua. Jotkut paheksuvat sitä, että munkki on sosiaalisessa mediassa. Toiset taas tykkäävät nähdä, mitä luostarin arki on. Ikoni on kuva, mutta sanotaan, että se on ikkuna taivaaseen. Samalla tavalla Instagram voi olla ikkuna luostarin arkeen.

Ovi luostareista ympäröivään yhteiskuntaan on ollut aina auki, hän huomauttaa.

 

– Luostareista on aina käyty kirjeenvaihtoa, ja vanhoissa kirjeissä keskustellaan myös ihan maallisista asioista.

Luostareiden merkitys ylipäätään on ollut paljon laajempi kuin olla hengellisen elämän keskuksia.

– Missä olivat koulut, sairaalat ja kirjoitus- tai maanviljelytaito? Kaikkein oppineimmat olivat luostarissa.

Kirkko ja valtio erkaantuivat omiksi instituutioikseen 1700-luvulla. Oppineisuus säilyi kuitenkin yhä luostareissa. Nykyäänkin suurin osa Valamon luostarin munkeista on edelleen korkeakoulutettuja.

 

 

Toisaalta se ei ole mikään edellytys. Valamon munkeissa on kaksi teologian maisteria. Yhtä lailla munkiksi voisi hakeutua hitsarin hommista.

Isä Nasari on entinen psykiatrinen sairaanhoitaja, mutta sitä ennen hän hankki itselleen myös musiikin tutkinnon Sibelius-Akatemiasta. Luostariin muutettuaan hän sivisti itseään vielä opiskelemalla teologiaa Ruotsissa.

– Monelle on järkytys, jos munkilla ei ole valmiuksia keskustella teologiasta.

Ammattitaustoista on eittämättä hyötyä. Musiikkikoulutuksen vuoksi Isä Nasari vastaa muun muassa kirkkomusiikista, ja toisaalta mielenterveysammatissa työskentely antaa valmiuksia käsitellä ihmisten esille ottamia henkisen jaksamisen asioita.

 

Jotkut tulevat käymään, vain harvat jäämään. Isä Nasari tuli seitsemän vuotta sitten jäämään.

”Sinun pitää olla siellä, missä sinun on hyvä olla”.

Nämä äidin sanat ovat jääneet mieleen Nasarin mieleen siitä hetkestä, kun hän 25-vuotiaana kertoi äidilleen, että hän harkitsee vakavasti viettävänsä loppuelämänsä luostarissa.

 

 

– Hän oli ensimmäinen ihminen, jolle kerroin aikeistani. Elin ihan normaalin nuoren opiskelijan elämää juhlimisineen. Se oli ihan mukavaa, mutta samalla jumalanpalveluselämän kauneus, armollisuus ja levollisuus vetivät minua puoleensa.

Äiti ei välttämättä yllättynyt poikansa vakaista ajatuksista.

– Olen ollut aina määrätietoinen, ja minun on helppo lähteä. Muutin kotoa pois 15-vuotiaana.

Kun ystävät kuulivat luostariin lähdöstä, vastaanotto oli epäuskoinen: ”Et sä kyllä täysillä käy.”

– Nyt samat ystävät tulevat tänne Valamoon vierailuille, Nasari nauraa.

 

Vaikka halu luostarielämään oli kova, se oli aluksi jollain tavoin liian suuri askel otettavaksi nuorelle miehelle. Ortodoksiuskonnon piirissä varttuneelle pojalle ulkoiset puitteet ja ortodoksien tavat olivat sinänsä helposti lähestyttäviä.

– Kirjoitin vuosien mittaan luostarin johtajalle monta kirjettä. Joka kerta kuin sain kirjeen valmiiksi, poistin sen. Ajattelin, että jos lähetän kirjeen, sitoudun. Pohdin myös, miten perhe ja kaverit suhtautuisivat.

Marraskuussa 2011 pitkän sairaanhoitajan tuplatyövuoron jälkeen hän alkoi jälleen kerran kirjoittaa kirjettä luostarin johtajalle.

– Sain vastauksen nopeasti. Jos tämä ei olisi paikkani, voisin lähteä pois, hän kannusti.

 

Kaikki se, mitä nuori mies oli pelännyt, olikin ollut turhaa. Matka noviisina oli alkanut.

– Jätin työni ja asuntoni ja tulin luostariin vappuna 2012. Olin ensin virkavapaalla, mutta aika nopeasti ilmoitin, että en palaa enää takaisin.

Eikä hän ole palannut. Vaikka kyllä hän myöntää, että koeaikana tietynlainen ”sitoutumiskammo” kävi taistelua mielessä.

– Monta kertaa ajattelin pakata laukkuni, kun käämit kärähtivät. Aina kuitenkin päätin, että yritän vielä. En halunnut antaa periksi.

 

Vaikeinta oli ihmissuhteissa, sillä yhteisö on tiivis.

– Meitä on niin monenlaisia ihmisiä täällä. On rauhallisia ja on temperamenttisempia. Kuulun jälkimmäisiin, temperamenttisena tunnetun Laatokan Valamon johtajan mukaan nimetty Nasari naurahtaa.

– Keskustelu on ollut avain ulospääsyyn, jos veljestön keskuudessa ollaan oltu eri mieltä asioista. Keskustelu on rakentanut nykyisen hyvän yhteishengen.

Neljä vuotta sitten munkiksi vihitty Isä Nasari on luopunut lähes kaikesta menneestä. Ei ole kasteessa saatua nimeä muualla kuin passissa, ei kotia eikä perhettä entisessä merkityksessään.

– Ajatus on, että kun vihitään munkiksi, siitä alkaa uusi elämä. Menneisyydellä ei ole väliä.

Hän kertoo, että munkiksi vihkiminen on jopa aika karua kuultavaa, jos ei ole valmistautunut siihen. Siksi paikalle ei ole tapana kutsua perheenjäseniä.

– Sanat, jotka vihkimyksessä lausutaan, voivat olla liian rankkaa kuultavaa. Sanotaan, että pitää luopua isästä ja äidistä, eikä ole enää siskoja eikä veljiä. Se ei tarkoita, että ei saisi pitää yhteyttä, vaan siinä tehdään selväksi, että munkkius on prioriteetti numero ykkönen.

Kun äiti sai tietää, että poika on vihitty edeltävänä yönä munkiksi, hän kutsui muut sisarukset koolle.

– Yhdessä he avasivat kuohuviinipullon. Kun soitin, hän jo puhutteli uudella nimelläni: ”Hei, Nasari!”

Munkkiudessa on kolme noudatettavaa sääntöä. Ne ovat köyhyys, kuuliaisuus ja naimattomuus.

Vaikka Isä Nasari haluaisi vain käydä lähimmässä kaupassa, hän kysyy siihen luvan.

– Kuuliaisuudessa luovutaan omasta tahdosta. Ajatus ahdisti, koska entisessä elämässä sain mennä leffaan vaikka keskellä yötä.

Hän pääsi kuitenkin epäröinnistään yli. Se, mikä oli tuntunut kahleisiin astumiselta, alkoikin näyttäytyä vapautena.

– Kun luopuu päätäntävallasta, luopuu myös vastuusta. Se on vapauttavaa! Vapaus tuleekin siitä, että on rajat, jotka suojelevat ympärillä. Sama se on avioliittoon sitoutumisessa. Kun sitoutuu olemaan toisen kanssa ”me”, syntyy vapaus ja luottamus.

Vapaus on hänelle myös sitä, että hän on vapaa paineista, joita ihmisillä näyttää riittävän.

– Kun katsoo väkijoukkoa Helsingin Mannerheimintiellä, kaikki kävelevät samanlaisissa vaatteissa. Tuntuu kuin olisi muotinäytöksen keskellä. Miksi?

Munkki itse riisuu siviilisäädystään kertovan viitan vain urheillakseen tai käydäkseen uimassa.

– Pukeudun viittaan 95-prosenttisesti. Jos laitan viitan naulakkoon, se on kuin avioliitossa oleva jättäisi sormuksen pois kotoa lähtiessään. Viitta kertoo, että olen varattu jollekin.

Kun on tavoittanut jotakin suurempaa, luostarin ulkopuolinen elämä onkin yhä kauempana siitä, mitä Isä Nasari haluaa elämältä. Jos ennen hän pelkäsikin vapautensa puolesta, nyt hän käy luennoimassa vapaudestaan.

Luostarin rauha näyttää houkuttelevan yhä enemmän muitakin nuoria aikuisia retriittien muodossa. Yhtäältä Isä Nasari iloitsee, että on ihmisiä, jotka haluavat hakea rauhaa sielulleen luostarista. Mutta toisaalta se, että luostariin tulevien nuorten joukko vain kasvaa, on myös hälyttävää.

– Nuoret ihmiset ovat loppuunpalaneita. He saattavat olla sairauslomalla, kun he tulevat luostariin esimerkiksi viikoksi.

Vaikka hän käyttää somea itse, hän näkee, että sillä on myös kirouksensa, jos sen antaa hallita ajankäyttöä tai olla ainoa yhteydenpitoväline ystäviin ja sukulaisiin.

– Jos en ole laittanut viikkoon Instagramiin jotakin, tulee viestiä, missä olen ja voinko hyvin. Eikö siihen pitäisi vastata, voiko kysyjä itse hyvin, hän pohtii.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .