Tälle sivistysjohtajalle ei ryppyillä? – Eino Leisimo, 57, palasi menestyksekkäästi tatamille

Jyväskylän kaupungin sivistyksen toimialajohtaja Eino Leisimo voitti viime lauantaina 13.4. Hämeenlinnassa järjestettyjen karaten SM-kilpailujen yhteydessä pidetyissä veteraanisarjan kisoissa pronssia.

57-vuotias Leisimo osallistui kisoissa yli 51-vuotiaiden sarjaan.

– Edellisen kerran olen ollut karatekilpailuissa 26 vuotta sitten, Leisimo kertoo.

Vuonna 1977 lajin harrastamisen aloittanut Leisimo kertoo kilpailleensa paljon 70-luvun lopussa ja 80-luvun alkupuolella.

– Joku muutama mitali SM-kisoista, kertoo Leisimo menestyksestään, mutta ei halua mitaleista sen enempää puhua.

Nyt Leisimo kertoo käyneensä jälleen vähän treenailemassa ja innostuneensa karatesta kuntoilumielessä. Ensimmäisistä veteraanisarjan kisoista jäi hyvä fiilis.

– Kisaaminen oli yllättävän helppoa, kun jännitys laukesi. Oli vähän itsensä voittanut olo.

Tarkoituksena on jatkaa karatea oman kropan mukaan. Leisimo harrastaa lajia nyt jyväskyläläisessä budo- ja karateseura Jigotaissa.

– Kun ikää on tullut, fysiikka ei pelaa samalla tavalla, mutta sitä tekee mitä pystyy. Harjoitella voi vaikka olisi ikää kuinka paljon elinikäisissä harrastuksissa. Aina voi mennä käymään myös kilpailuissa. Kun katsoo yleisurheilua, juoksevat satavuotiaatkin kilpaa.

Leisimo ei ole vielä päättänyt jatkaako kilpailemista.

– Katsotaan kun vähän palautellaan. Tarkoitus olisi mennä vuosi kerrallaan.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .