Tänään luvassa ukkosta, kovia sateita ja voimakkaita tuulia: Keski-Suomessa puhaltaa jopa 15 metriä sekunnissa

Suureen osaan maata on tänään luvassa ukkoskuuroja ja kovaa tuulta, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Lounais-Suomessa, etelärannikolla ja Saaristomerellä ukkoskuurot alkoivat jo aamuyöllä. Päivän mittaan ukkoset alkavat yleistyä maan keski- ja pohjoisosissa.

Aamupäivällä sade- ja ukkoskuuroja oli eniten Helsingin ja Tampereen välillä. Lisäksi yksittäisiä kuuroja on Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa iltapäivän aikana.

–  Ukkoskuuroihin voi liittyä rankkasadetta ja ukkospuuskia, erityisesti etelä- ja keskiosissa maata, mutta kuurot ovat sen verran nopealiikkeisiä, että esimerkiksi taajamatulvariskiä ei juurikaan ole, kertoo päivystävä meteorologi Pyry Poutanen.

Ilmatieteen laitos on varoittanut 15 metriä sekunnissa puhaltavista puuskatuulista Etelä- ja Keski-Suomessa.

–  Ukkoset jatkuvat iltaan asti, mutta ehkä yhdeksän, kymmenen aikoihin viimeisetkin kuurot alkavat vähentyä koko maassa. Puoleenyöhön mennessä ukkosten pitäisi olla ohi, mutta jäljelle jää heikompia sadekuuroja, Poutanen sanoo.

Vantaalla salama sytytti omakotitalon

Voimakas sade aiheutti aamun aikana hälytyksiä Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle. Lyhyen ajan sisällä pelastuslaitoksella oli kaikkiaan 14 tehtävää. Niistä kuusi oli palohälytystä, viisi vahingontorjuntaa, kolme rakennuspaloa ja yksi tieliikenneonnettomuus.

Vantaalla Leppäkorventiellä salama sytytti omakotitalon palamaan puoli yhdeksän aikaan aamulla. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja, mutta talo kärsi pahoja vaurioita.

Lisäksi Vantaalla sammutettiin toista, pienempää rakennuspaloa, ja ainakin kolmessa kaupungin kiinteistössä viemärit ovat tulvineet rankkasateiden seurauksena.

Myös Espoossa pelastuslaitoksella on ollut muutama pienehkö sään aiheuttama vahingontorjuntatehtävä. Kilossa sijaitsevan liikehuoneiston lattialle oli tulvinut vettä, ja yhden alikulkusillan pohjalla tulvi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Loviisan tulipalossa tuhoutui ravintola, viereiset puuaitat vain puolentoista metrin päässä

Kokoomuksen puoluejohto kokoontuu tänään Turussa

Sorsastus ja karhun metsästys alkavat – Metsästäjien odotukset kaudelle korkealla

Opiskelija-asunto tuhoutui Helsingin Mellunmäessä – "Villi veikkaus syttymissyystä"

Presidentti Niinistö puhuu suurlähettiläille Helsingissä

Helsingin Sanomien toimittaja ja KRP mittelevät korkeimmassa oikeudessa siitä, saako poliisi tutkia toimittajan työvälineitä

Pohjoismaiden pääministerit kartoittavat keskinäistä yhteistyötä ja maailman uhkia Islannissa

Rajuja ukkosia valtaosassa maata, sää melko lämmintä

Koulurauha julistetaan tänään Kajaanissa

Purkuun tai myyntiin, linjasi Jämsän hallitus Puistolan vuokratalosta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.