Tänä vuonna liki 13 000 katoamisiin liittyvää hälytystehtävää

– Paikallispoliisilla on ollut tänä vuonna elokuun loppuun mennessä liki 13 000 hälytystehtävää, jotka ovat koskeneet kadonneita tai karanneita henkilöitä.

– Koko viime vuonna hälytystehtäviä oli kadonneiden tai karanneiden osalta noin 17 300.

– Lapsia koskeneita tehtäviä on ollut tänä vuonna reilut 2 500.

– Tehtäviä, jotka ovat koskeneet koulukodista tai muusta vastaavasta paikasta luvatta poistuneita, on ollut noin 1 750.

– Vanhuksia, kehitysvammaisia tai sairaita koskevia hälytystehtäviä on kirjattu puolestaan reilut 3 700.

– Maastoon tai taajamaan eksyneitä henkilöitä koskevia tehtäviä on ollut noin 500.

– Hälytystehtävien kokonaismäärässä ovat mukana myös esimerkiksi vankien karkaamiset, joita on ollut noin 20.

Poliisi: Ohjeet kadonneiden etsinnästä eivät ole muuttuneet

Uusimmat

Kotimaa

Jyväskylän yläkoulujen personal trainer -toiminta laajenee – Oppilaille ilmaista liikunta- ja ravintoneuvontaa

Kattopeltejä irtosi Yliopistonkadulla – pelastuslaitos esti vaaran sunnuntaina

Timo Soinia yritettiin lyödä Korson maalaismarkkinoilla Vantaalla – ulkoministeri kiittää turvamiehiä blogissaan

Vanhusjärjestöt huolestuivat vanhuspalveluiden keskittymisestä – "Suuret monikansalliset toimijat syövät pienempiä kotimaisia, ja se on erittäin valitettavaa."

Muuttuuko Jämsän Pässinmäki taidetaloksi? – Kauko Sorjosen säätiö osti entisen edustuskerhon

Kiinniotto Jyväskylässä: Poliisi löysi aggressiivisen henkilön hallusta neljä veistä

Loton pääpotti meni Tampereelle – tuoretta miljonääriä odotetaan Veikkauksen pääkonttorille

"En voi hyväksyä sitä, että sokeasti tottelemme määräyksiä" – jyväskyläläinen hammaslääkäri kieltäytyi influenssarokotuksesta, nyt hän elää irtisanomisuhan alla

Naapuri kuunteli radiosta, kun viereisessä asunnossa ollut vankikarkuri uhkasi räjäyttää koko talon, ja silloin alkoi jännittämään – Lahden piirityksestä on 25 vuotta

Rivitaloasunto palaa Salossa, koko talo evakuoitu

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.