Tässä valtatien risteyksessä pysähdytään seisomaan tänään

Petäjävedellä niin kutsutussa Vehkasuon risteyksessä Kintauden kylässä pidetään tänään mielenilmaus liikenneturvallisuuden parantamisen puolesta.

Paikkakuntalaiset asukkaat järjestävät mielenilmauksen valtatiellä 18 Vehkasuontien ja Liisalantien liittymän kohdalla vastalauseena sille, ettei risteysalueen turvallisuutta ole parannettu esimerkiksi valaistuksella.

– Petäjäveden kunta tai Tiehallinto eivät ole lukuisista vetoomuksista huolimatta järjestäneet risteyksen valaistusta tai muutenkaan parantaneet vilkkaan risteysalueen turvallisuutta, perustelee mielenilmausta järjestämässä oleva Sini Sairanen.

Sairanen korostaa, että risteys on osoittautunut kohtalokkaaksi useissa liikenneonnettomuuksissa.

– Samassa paikassa on tapahtunut kolmen vuoden sisään jo kaksi kuolemaan johtanutta onnettomuutta, Sairanen harmittelee.

Vuosi sitten tammikuussa mies kuoli kolmen henkilöauton välisessä kolarissa. Talvella 2010 bussipysäkille suunnannut iäkäs nainen menehtyi lähdettyään ylittämään valtatietä.

– Risteyksessä on valtatien lisäksi rautatien tasoristeys ja kaksi bussipysäkkiä, joiden kautta kulkee päivittäin muun muassa suuri määrä koululaisia. Pysäkeille päästäkseen vilkas valtatie on pakko ylittää. Liukkaalla ja pimeässä se on erityisen suuri riski.

Kello 18 alkavaan mielenilmaukseen on Sairasen mukaan kutsuttu useita kymmeniä paikkakuntalaisia.

– Risteys valaistaan jäälyhdyillä ja heijastinliiveillä varustetut osallistujat asettuvat risteykseen seisomaan. Olemme siinä noin tunnin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .