Törkeä lapsen raiskaus on tulossa rikoslakiin

Rikoslakiin ehdotetaan uutta säännöstä törkeästä lapsenraiskauksesta. Lisäksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistusta korotettaisiin nykyisestä neljästä vuodesta kuuteen vuoteen. Esitys on osa oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) pakettia rangaistuspolitiikan kiristämiseksi.

– Haluan kiristää lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia, jotta lapsia voidaan entistä paremmin suojella tällaisilta erityisen vahingollisilta teoilta. Rangaistusten tiukentaminen korostaa lasten ruumiillisen koskemattomuuden merkitystä. Ankarammalla suhtautumisella voidaan myös ennalta ehkäistä lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia, Häkkänen toteaa.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta uskoo esityksellä olevan rangaistuskäytäntöä koventava vaikutus. Häneltä on pyydetty esitysluonnoksesta lausuntoa, joten hän arvioi esitystä vasta alustavasti Uutissuomalaiselle perjantaina.

– Enimmäisrangaistuksen korottaminen ei ole niinkään olennaista kuin se, että minimi nousee neljään vuoteen. Se estää kovin lievien rangaistusten käytön. Myös perusmuotoisen hyväksikäytön enimmäisrangaistuksen nostolla kuuteen vuoteen on varmasti rangaistuskäytäntöä koventava vaikutus, hän sanoo.

Rikoslakiin uusi nimike

Esitysluonnoksen mukaan rikoslakiin tulisi uusi rikosnimike, törkeä lapsen raiskaus. Siitä voitaisiin tuomita neljästä kahteentoista vuotta, kun kyseessä olisi tapaus, jossa täyttyvät sekä törkeän raiskauksen että törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöt. Säännöksellä muodostettaisiin vain yksi rikos koskemaan tapauksia, joissa nykyisin tuomitaan kahdesta eri rikoksesta.

– Rikosnimike on mielestäni aika onnistunut. Malli tällaisesta rikosten ”paketoimisesta” yhden rikosnimikkeen alle tulee Ruotsista, Tolvanen sanoo.

Rikosnimikkeen yhdistämisellä pyritään selkeyttämään oikeuskäytäntöä ja yhtenäistämään rangaistuskäytäntöä.

– Rangaistus törkeästä lapsenraiskauksesta olisi 4–12 vuotta vankeutta, mikä merkitsisi vähimmäisrangaistuksen ankaroitumista kahdella vuodella nykyisestä, Häkkänen sanoo.

Taustalla kymmenvuotiaan tapaus

Viime vuonna sai paljon julkisuutta Turun hovioikeuden tapaus, jossa mies oli ollut sukupuoliyhteydessä kymmenvuotiaan tytön kanssa. Oikeus katsoi, että jutussa jäi näyttämättä sukupuoliyhteyksien tapahtuneen vastoin kymmenvuotiaan uhrin tahtoa, eikä raiskausrikoksen tunnusmerkistö näin ollen täyttynyt.

Uuden säännöksen lähtökohtana on, että lapsi ei voi koskaan antaa pätevää suostumusta sukupuoliyhteyteen aikuisen kanssa. Törkeää lapsenraiskausta koskevaa säännöstä sovellettaisiin väkivallan lisäksi myös tilanteisiin, joissa lapsi on kykenemätön puolustamaan itseään taikka muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan.

Ehdotettu säännös koskisi pääsääntöisesti alle 16-vuotiaita uhreja.

Vaikutukset pienet

Oikeusoppineet ovat aiemmin arvioineet, että oikeusministeriön tuore esitys lähettää viestin, mutta että sen vaikutukset jäävät pieniksi. Oikeudessa sovelletaan useimmissa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa asteikon alinta kolmannesta. Toissa vuonna annettiin nimikkeellä yhteensä 158 tuomiota, joissa vain 12:ssa tuomittiin ehdotonta vankeutta.

Esimerkiksi Uutissuomalaisen toukokuussa haastattelemat rikosoikeuden emeritaprofessori Terttu Utriainen ja rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio katsoivat, että rikoslakia pitäisi pikemminkin muuttaa niin, että sukupuoliyhteys lapsen kanssa olisi automaattisesti raiskaus.

Esitysluonnoksesta voi antaa lausunnon lausuntopalvelu.fi:ssä 21.9.2018 saakka.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .