THL: Lääkärikäyntien asiakasmaksut katossa yhä useammassa kunnassa

Yhä useampi kunta perii lääkärin vastaanotolla käynnistä suurimman mahdollisen asiakasmaksun, todetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreessa tutkimuksessa. Viime vuonna suomalaisista 70 prosenttia asui kunnassa, joka peri terveyskeskuksen lääkärikäynnistä asetuksessa määritellyn enimmäismaksun. Vuonna 2016 vastaava luku oli 44 prosenttia.

Tavallisimmin kunnat perivät kertamaksun vuoden kolmelta ensimmäiseltä lääkärikäynniltä. Kertamaksun enimmäismäärä on 20,60 euroa käynniltä. Kuntien välillä oli eroja siinä, millä tavalla maksuja peritään, ja maksaako myös hoitajan vastaanotto asiakkaalle.

Noin puolet suomalaisista asui kunnassa, jossa hoitajakäynnistä perittiin maksu. THL selvitti terveyskeskusten asiakasmaksujen määrää ja keräystapaa vuosilta 2013–2018.

Maksujen alentamin

en hallitusohjelmassa

Terveydenhuollon asiakasmaksujen enimmäismääriä nostettiin viimeksi merkittävästi vuoden 2016 alussa. Esimerkiksi terveyskeskuksen lääkärikäynnin enimmäishinta asiakkaalle nousi tuolloin 16,10 eurosta 20,90 euroon. Tämän jälkeen maksuihin on tehty indeksitarkistuksia.

Uuden hallitusohjelman perusteella asiakasmaksulaki aiotaan uudistaa. Hallitus on asettanut tavoitteeksi palvelujen maksuttomuuden laajentamisen ja maksujen alentamisen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Valtatie 24 suljettu liikenteeltä Asikkalassa – soutuvenetehtaan tulipalosta savua tielle

Luulitko, että terveyskeskuksen tai hammashoitolan soittopalvelu on rikki? Syy saattoi olla malttamattomuudessasi

Finnair: Helsinki-Vantaan kentällä matkatavaraa voi jäädä jälkeen teknisen vian vuoksi

Hovioikeus on tuominnut Jari Aarnion 10 vuodeksi vankilaan huumetynnyreiden järjestelystä Suomeen – määrättiin vangittavaksi heti

"Ellun" lauantairistelyt alkavat vasta viikon päästä lauantaina – Keuruun kaupungin tiedotteessa oli virheellistä tietoa

Terveydenhuolto on ollut kyberhyökkäysten kohteena globaalisti jo vuosia – iskut havaittu jopa pari vuotta myöhässä

Kolme viidestä suomalaisesta: Sähköpotkulaudat vaikeuttavat liikenteen ennakointia

Uutissuomalainen: Tarkistuslaskennassa paikkansa menettänyt SDP:n eduskuntavaaliehdokas vetosi hallinto-oikeuteen, vaatii äänten uudelleenlaskua

Vaalivalitusten kirjoa: Tarkistuslaskennassa paikkansa menettänyt vaatii uutta ääntenlaskentaa – 300 kilometriä Ranskassa äänestämään matkustanut suomalainen koki pettymyksen

Yön uutiskooste: Huumetynnyrijutun tuomio, Trump kritisoi Japania, Venezuelan presidentin väitetty salamurhayritys

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.