THL: Rajoitustoimet tehoavat koronan hillitsemiseen – Keski-Suomessa ei yhtäkään uutta todennettua tapausta

Suomessa on todettu nyt 1 927 varmistettua koronavirustartuntaa, käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tiedoista. Määrä on kasvanut eilisestä 45 tartunnalla.

Eilen laboratoriovarmistettujen koronavirustartuntojen määrä kohosi perjantain lukemista peräti 267 tapauksella. THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen sanoi kuitenkin STT:lle, ettei luku kertonut tartuntojen yhtäkkisestä piikistä, vaan tapausraportoinnin viiveistä.

– Lauantaina ilmoitetut tapaukset jakautuvat takautuvasti useille päiville jopa viikon taakse, Salminen kertoi.

Hänen mukaansa tartuntakäyrät näyttävät tällä hetkellä Suomessa tasaisilta. Valtiovallan rajoitustoimet näyttävätkin Salmisen mukaan purevan.

– Jos epidemia kulkisi aivan esteettä väestössä, niin odottaisimme huomattavan paljon enemmän tapauksia per päivä.

Keski-Suomessa uusia todennettuja tartuntoja ei sunnuntaina ollut sairaanhoitopiirin seurannan mukaan yhtäkään. Edellinen nollan tartunnan päivä oli maanantai. Luvut eivät kuitenkaan todennäköisesti kerro tartuntojen todellista kokonaismäärää, sillä kaikkia vähäoireisia ihmisiä ei enää testata.

THL:n karttasovelluksessa Keski-Suomen todennettujen tartuntojen kokonaisluvuksi ilmoitetaan 78, kun taas Keski-Suomen sairaanhoitopiirin lukema on 72. Ero perustuu siihen, että Jämsä kuuluu Keski-Suomen maakuntaan mutta Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin. Jämsässä on todennettu kuusi tartuntaa.

Keski-Suomessa sairaalahoidossa on koronaviruksen vuoksi yksittäisiä potilaita. Sairaalan vuodeosastoilla ja teho-osastolla on sairaanhoitopiirin mukaan hyvin tilaa hoidettaville potilaille. Se tiedotti viimeksi perjantaina, että yleistilanne koronatartuntojen määrässä on pysynyt rauhallisena.

Eniten tartuntoja varmistunut Husin alueella

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella on varmistunut 1 189 koronatartuntaa, THL:n tiedoista selviää. Se on edelleen reilusti enemmän kuin missään muualla Suomessa.

Esimerkiksi Pirkanmaalla tartuntoja on varmistunut 128 kappaletta, Varsinais-Suomessa 102, Keski-Suomessa 78 ja Pohjois-Pohjanmaalla 73. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla on varmistunut vain seitsemän tartuntaa. Sama on tilanne myös Itä-Savossa ja Ahvenanmaalla.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

THL: Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut Suomessa 28 ihmistä