TS: Supo alkaa raportoida ääriajattelusta laajemmin

Suojelupoliisin raportit ääri-ilmiöistä saattavat tulla osin julkisiksi, kirjoittaa Turun Sanomat.

Lehden mukaan Supon on tarkoitus alkaa tuottaa säännöllisesti raportteja sisäministeriön alaiselle verkostolle, joka yrittää estää väkivaltaisten ääri-ilmiöiden syntyä. Supo raportoi verkostolle Suomessa havaituista ääri-ilmiöistä tai niiden uhasta.

Verkostosta vastaava sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen sisäministeriöstä pitää mahdollisena, että tietoja kerrotaan yleisöllekin.

- Lähden ainakin ehdottamaan, että katsauksesta annetaan julkinen tiedote, Mankkinen sanoo lehdelle.

Jos Supon mukaan uhkaavaa ajattelua esiintyy, verkosto kertoo asiasta alatyöryhmilleen, joihin kuuluu muun muassa poliisin, nuorisotyön ja koulutoimen edustajia eri kunnissa.

Mankkisen mukaan ääriajattelulla viitataan esimerkiksi oikeistoradikalismiin, anarkismiin tai islamistiseen terrorismiin liittyvään toimintaan. Hän korostaa, että kyse ei ole varsinaisesta terrorismin torjunnasta.