Taisteluitta, vaan ei ilman uhreja – sisällissota jätti jälkensä myös Keuruulle

Keuruulla ei käyty vuonna 1918 taisteluita, mutta ilman jännitteitä ja julmuuksia ei sisällissota pitäjää ohittanut. Tärkeäksi nousi Haapamäen risteysasema. Sieltä lähdettiin sotaan eri rintamille, sinne koottiin valkoisten joukkoja, ja siellä piti 17.–21.3. komentopaikkaansa nuoren tasavallan sotajoukkojen ylipäällikkö C. G. Mannerheim.

Keuruun seurakunta ja kaupungin kulttuuritoimi sekä kirjasto kunnioittivat sadan vuoden takaisia tapahtumia tiistaisella Muistoja ja muistikuvia vuodesta 1918 -illalla vanhan kirkon kirkkotarhassa. Tuokiot varattiin valkoisten ja punaisten muistomerkeille sekä pitäjän tuolloisille johtohahmoille kirkkoherra Albert Leikolalle, kauppias Artturi Valkolalle, nimismies Eino Aaltiolle ja kunnanlääkäri Oskari Heikinheimolle.

Muistopaasille ja haudoille laskettiin kukat, mutta nimikkokimpuitta jäivät punaisen puolen uhrit. Missä lienevät esimerkiksi 2.–3.2.1918 Seinäjoella oikeudenkäynnittä teloitettujen kansanedustaja, torppari Samuli Rantasen, nahkuri Eevert Lampisen, sekatyömies Heikki Saxbergin, työmies Nikolai Lahtisen ja tynnyrintekijä Juho Salosen hautapaikat?

Keuruulle oli perustettu vuoden 1917 puolella monien tahojen yhteisiä yövartioita, taustoitti kotiseutuasiantuntija Hanne Rokkonen historiaa.

– Yövartioiden tehtävä oli estää järjestyshäiriöitä. Maassa oli myös venäläisiä sotilaita, ja heistä haluttiin päästä. Työväenyhdistys joutui kuitenkin kieltämään jäseniltään yövartioon liittymisen, ja siitä muotoutuikin vähitellen suojeluskunta.

Marraskuun 1917 yleislakko oli tuonut Keuruullekin levottomuuksia, mutta vuosi 1918 alkoi näennäisen rauhallisesti. Kun sota sitten tammisunnuntaina 28.1. syttyi, otti suojeluskunta seudun hallintaansa ja auttoi rautatieliikenteen solmukohdan Haapamäen valloittamisessa.

Sodan ensitoimiin seudulla liittyivät Haapamäen Waltterin sillan ja Vilppulan Kolhonsalmen sillan räjäyttämiset. Näin syntyi ”muuri” punaisten ja valkoisten Suomen välille.

– Vapausjuna saapui Haapa­mäelle 30.1., ja seudulle saatiin aseita. Tämän jälkeen alkoivat puhdistukset. Valkoiset pidättivät 1. helmikuuta viisi henkilöä, muun muassa Samuli Rantasen. Miehet eivät olleet osallistuneet punakaartien sotilaalliseen toimintaan, ja Rantanen vastusti aseelliseen kapinaan ryhtymistä.

Työväenyhdistyksen puheenjohtajana ja ­sosialidemokraattien kansanedustajana toimineen Rantasen hautapaikka on tuntematon. Keuruulla hänen muistoaan on sittemmin kunnioitettu nimeämälle hänen mukaansa tie.

Nälkä oli yksi polttoaine sodan lietsomiselle, Rokkonen muistutti. Nälänhädän uhka oli todellinen, mutta mustasta pörssistä sai kaikkea rahalla.

– Kotirintaman tunnelmiin vaikutti paitsi elintarvikepula, myös lehdistössä vellonut vihapuhe. Puolin jos toisin saatiin lukea kauheuksista, jotka olivat ­omiaan suurentamaan epäluuloa ja vihaa.

Vanhan kirkon kirkkotarhassa paljastettiin valkoisten muistomerkki 14.8.1921. Sen jalustassa on teksti ”Tässä lepäämme, kuuliaisina isänmaan laeille”.

Kivääriin nojaavaa suojeluskuntalaista esittävän paaden vieressä on 21:n sankarivainajan hautakivet. Rokkosen mukaan sodassa kuoli 25 valkoista keuruulaista.

Punaisten kivipaasi pystytettiin vasta vuonna 1972 vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistoksi. Sodan aikana kuoli teloitettuna, taistelussa tai vankileirillä tiettävästi 24 miestä paikallisista työväenyhdistyksistä.

– Vuosi 1918 saa miettimään, miten armottomia me suomalaiset olemme voineet olla toisille, toisella tavalla ajatteleville suomalaisille. On hyvä, että näistä asioista on alettu puhua, niiden kanssa on pakko elää. Jälkipuinnissa yksikään kylä tai suku ei voi osoittaa syyttävästi toista, kiteytti kirkkoherra Ossi Poikonen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .