Lähdetkö illalla liikenteeseen? Meinaatko saada taksin?

Pikkujoulusesongin aikana taksin saaminen saattaa kestää. Tämä kannattaa huomioida erityisesti etukäteen.

Vaikka sisällä tarkeneekin juhlatamineissa, kylmä voi yllättää yöllä. Lämmintä vaatetta on siis syytä varata matkaan, sillä taksijonoilta ei todennäköisesti vältytä tänäkään vuonna.

Pikkujouluja viettävä kansa ruuhkauttaa erityisesti aamuyön tunteina noin kello yhdestä aamuviiteen. Tällöin ihmisiä kehotetaan varautumaan tavallista pidempään odotteluun, sillä taksit eivät selviä moninkertaisesta asiakasmäärästä normaalissa ajassa, kun muu julkinen liikenne harventaa vuorovälejään tai pysähtyy kokonaan.

Ruuhkaa voi myös olla jo alkuillasta. Mahdollinen lumisade tai muuten vaikea keliolosuhteet vielä hidastavat liikennettä ennestään, joten aikaa kannattaa varata riittävästi, jos perillä on oltava tiettyyn aikaan.

Taksikeskukset muistuttavat, että takseista riippumattomista syistä johtuvat maksuliikennehäiriöt ja palvelukatkot ovat valitettavasti lisääntyneet. Ne voivat ajoittain estää tai vaikeuttaa korteilla maksamista.

Taksiliitto muistuttaa vielä, että minkä tahansa auton kyytiin ei kannata nousta. Laillisen ja turvallisen taksin tunnistaa keltaisesta taksikuvusta katolla ja autossa olevasta taksamittarista. Pimeillä takseilla tarkoitetaan tavallisia, ilman taksitunnuksia ajavia henkilöautoja, joilla tarjotaan kyytiä maksua vastaan. Laiton taksikyyti voi pahimmassa tapauksessa päättää hauskan illan ikävällä tavalla, sillä kyydin turvallisuudesta ei ole mitään takeita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.