Taksiuudistus vapautti kilpailun, mutta Keski-Suomessa tarvittavaa autoa ei ole aina saatavilla – myös harmaa talous lisääntyi alalla

Maanantaina tuli kuluneeksi vuosi taksialan lainsäädännön uudistamisesta, jonka myötä Suomeen tuli Euroopan vapaamielisimpiin kuuluva taksilaki. Uusi taksilaki muun muassa vapautti taksien hinnoittelun ja kilpailun.

Taksilain vapautus on kuitenkin tuonut mukanaan lieveilmiöitä. Valtakunnallisesti pahimpana pidetään lisääntynyttä harmaata taloutta, johon hallituksen toivotaan puuttuvan.

– Yhteiset pelisäännöt kaikille ja taksamittarit jokaiseen autoon, toteaa jyväskyläläinen taksinkuljettaja Sakari Antila.

Yli 40 vuotta alalla olleen, nykyisin eläkkeeltä ajavan Antilan mukaan taksamittari tuo turvallisuuden tunnetta asiakkaalle ja kerää helposti tiedot verottajalle.

– Näen taksamittarin tärkeimpänä työkaluna harmaan talouden torjunnassa. Oleellista on, että se kerää, rekisteröi ja tallentaa tiedot siitä, mitä autolla tehdään, sanoo Suomen Taksiliiton toiminnanjohtaja Timo Koskinen.

Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) kertoo, että hallitus ryhtyy korjaamaan taksiliikenteessä ilmenneitä epäkohtia lainsäädäntöprosessilla, joka alkaa vuodenvaihteen tuntumassa.

Ministeri ei vielä ota kantaa siihen, millainen mahdollisten lakimuutosten sisältö olisi. Loppuvuoden ajan ministeriö kuulee viranomaisselvityksiä lain muutostarpeista.

– Toiveeni on, että pystymme mahdollisimman ripeästi etenemään varsinaisessa lainsäädäntötyössä ja lopulta eduskuntakäsittelyssä, Marin kertoo.

Hallitusohjelmaan kirjatut mahdolliset lakimuutokset kohdistuvat taksiliikenteen turvallisuuteen, harmaan talouden torjuntaan ja taksien alueelliseen saavutettavuuteen. Lisäksi ohjelmassa todetaan, että Kela-taksien kilpailutuskäytännöt vaativat uudelleenarviointia.

Suomen Taksiliiton keväällä teettämän kyselytutkimuksen mukaan yli puolet asiakkaista suhtautuu kielteisesti nykyiseen taksilakiin.

– Kuluttajat eivät ole tyytyväisiä tilanteeseen. Tutkimuksessa ilmeni, että 53 prosenttia suomalaisista pitää tätä lakimuutosta huonona. Kyllähän se on signaali siitä, että korjattavaa on, kertoo Koskinen.

Keski-Suomen Taksiyrittäjät ry:n puheenjohtaja Esa Mäkisen mukaan maakunnan taksiin voi edelleen luottaa, harmaa talous ei jyllää ja Kela-kyydit ovat ainakin asiakkaan näkökulmasta kunnossa.

Suuria ongelmia on syntynyt etenkin saatavuuden saralla. Päivystysvelvoitteen poistaminen laista on johtanut siihen, että tarvittavaa autoa ei ole aina saatavilla.

– Aikaisemmin laissa määrättiin, että taksin tulee aina olla saatavilla asiakkaalle, mutta nyt sitä ei enää ole. Esimerkiksi maaseudulla ilmaista työtä tehdään edelleen paljon, kertoo Mäkinen.

Hän kuitenkin toteaa, että ilmaisen työn aika on nyt ohitse.

– Eihän putkiasentajakaan varsin kevyestä syystä tule vuotoa korjaamaan viikonloppuisin tai yöllä. Rahaa tulee olla varsin paljon, että asentaja saapuu paikalle, Mäkinen vertaa.

Mäkisen mukaan autoilijoiden näkökulmasta ehdottomasti ikävintä on palveluiden levähtäminen usealle eri toimijalle.

– Kela-kyydit ostetaan yhdeltä, toinen välittää sosiaalitoimen asiakkaat ja monesti saatetaan olla mukana jossain kolmannessakin välityspalvelussa. Lisäksi yrittäjän puhelimeen soittavat ne omat asiakkaat.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .