Talousennusteet ovat menneet pieleen myös maailmalla – Suomessa kikyn apu viennille yllätti

Tutkija vakuuttaa, että taloutta voi ennustaa, finanssikriisin jälkeen vain on ollut vaikeaa.

Talouden suhdanne-ennusteet ovat viime vuosina menneet pieleen niin Suomessa kuin kansainvälisestikin, toteaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla. Lähes kaikki talousennustajat aliarvioivat kasvun näkymiä vuosina 2016–2017 ja yliarvioivat niitä vuosina 2014–2015.

Etla selvitti syitä omien ennusteidensa puutteisiin. Se toteaa, että puutteiden taustalla ovat suurelta osin olleet kansainvälistä talouskehitystä koskeneet arviointivirheet, joita ovat tehneet myös kansainväliset organisaatiot kuten OECD, IMF ja EU-komissio.

Syynä viime vuosien kansainvälisten talousennusteiden pessimismiin on ollut muun muassa Kiinan pörssiromahdus vuodenvaihteessa 2015–2016.

Erityisen pieleen kansainväliset ennusteet menivät viime vuonna, minkä vuoksi myös Suomen bruttokansantuotteen kehitys arvioitiin alakanttiin. Kilpailukyvyn paraneminen myös tuki Suomen vientiä odotettua paremmin.

– Kiky-sopimus kohensi selvästi viennin kannattavuutta vuonna 2017 ja myös paransi investointi-ilmapiiriä. Tätä ei tietenkään varhaisissa ennusteissa voitu ottaa huomioon, sanoo tutkimusjohtaja Markku Kotilainen.

Myös kotimaisen kysynnän nousu on yllättänyt tutkijat. Suomalaiset kotitaloudet ovat ottaneet odotettua enemmän sekä kulutus- että asuntoluottoja.

– On vain ajan kysymys, milloin kotitaloudet alkavat lisätä säästämistään, Etla katsoo.

Onnistuuko tänä vuonna?

Kotilainen toteaa, että julkisuudessakin on käyty keskustelua ennustelaitosten virheistä. Etla haluaa selvityksellä valaista asiaa omalta osaltaan.

– Selvitys on tehty, jotta paremmin ymmärrettäisiin ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä, ja jotta ennusteet jatkossa olisivat entistä tarkempia, hän sanoo.

Etlassa on pyritty parantamaan ainakin investointien ennakointia seuraamalla suuria investointihankkeita systemaattisesti.

Onko talouden ennustaminen sitten ylipäänsä mahdollista, jos se menee vuosi toisensa jälkeen pieleen? Kotilaisen mukaan on, mutta nyt ajat vain ovat olleet epätavalliset.

– Joinakin aikoina on vaikeampi ennustaa kuin toisina. Finanssikriisin jälkeinen aika on ollut hyvin poikkeuksellista maailmantaloudessa, mutta Suomen taloudessa vielä poikkeuksellisempaa.

Suomen taloudessa ovat tuntuneet muun muassa kaksivaiheinen eurokriisi, Nokian romahdus ja öljyn hinnan laskuun liittynyt Venäjän kriisi. Kotilaisen mukaan Suomen talous on hiljalleen toipumassa Nokiasta, mutta teollisuuden osalta lukemat ovat yhä aika epätyydyttäviä.

Tälle vuodelle Etla on ennustanut 2 prosentin bruttokansantuotteen kasvua. Kotilaisen mukaan seuraava ennuste julkaistaan maaliskuussa ja nostopaineita ennusteelle on, koska maailmantalouden ja erityisesti euroalueen näkymät ovat parantuneet ja Suomen vienti vetää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Suomen vienti kääntyi viime vuonna nopeaan kasvuun ja alijäämä supistui