Talousgurulta tyrmäys veronkevennyksille: "Nyt sopiva aika sopeuttaa taloutta"

Professori Roope Uusitalo pitää järkevimpänä, että taloutta sopeutetaan ajoissa.

Talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja, Jyväskylän yliopiston taloustieteen professori Roope Uusitalo on sitä mieltä, että noususuhdanteessa Suomen pitäisi ennemminkin sopeuttaa taloutta kuin keventää verotusta.

– Nyt kun on yllättävänkin hyvä vuosi, olisi juuri sopiva aika sopeuttaa taloutta ennemmin, jotta ei tarvitsisi sopeuttaa niin paljon myöhemmin, Uusitalo huomauttaa.

Hallituksen on odotettu ottavan kantaa budjettiriihessä veronkevennyksiin kompensointina kilpailukykysopimuksen maksukorotuksiin.

– Me kuulemme tänään varmaan, mitä hallitus on tehnyt verotuksen suhteen. Jos tulee isoja kevennyksiä ansiotulojen verotukseen, se on täysin vastakkainen merkintä sopeuttamisen kannalta, Uusitalo sanoo.

Jos sopeuttamista ei tehdä ajoissa, Uusitalo pelkää talouden kantokyvyn heikkenevän ja velkaantumisen kasvavan erityisesti 2020–2030.

– Nykynäkemyksen vuoksi ongelmia tulee tuolloin siksi, että eläkeikäisten määrä kasvaa ja terveydenhuoltomenot kasvavat. Julkinen talous ei voi olla pitkällä aikavälillä pysyvästi sellaisella uralla, että velka kasvaa eksponentiaalista vauhtia. Jossakin vaiheessa on pakko sopeuttaa, Uusitalo varoittaa.

Suomen julkisen talouden alijäämä vuonna 2017 on 2,5 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.