Talven junat kulkeneet viimevuotistakin heikommin

Junaliikenteessä on tänä talvena jääty tavoiteajoista viime talvea enemmän. Heikennystä selittää aikaisin tullut talvi.

Kaukojunista viiden minuutin tarkkuudella kulki marras-joulukuussa 72 prosenttia. Toissa vuoden marras-joulukuussa lähes 84 prosenttia junista kulki ajallaan.

Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä 80 prosenttia junista on kulkenut ajallaan kolmen minuutin tarkkuudella. Viime talvena junista vielä yli yhdeksän kymmenestä kulki ajallaan.

VR pyrkii tehostamaan talviliikennöintiään ottamalla käyttöön jäänestolaitteiston. Ensimmäiset kokemukset laitteesta ovat lupaavia.

Junien jäänesto- ja sulatuslaitteet käyttävät samantyyppistä seosta, jolla estetään lentokoneiden jäätymistä. Glykolipohjaisella aineella on määrä käsitellä kauko- ja lähijunat talviaikaan noin kerran viikossa.

VR:n yhteiskuntasuhde- ja ympäristöjohtaja Otto Lehtipuu korostaa, että jäänesto ei valitettavasti helpota maan junaliikenteen toista ongelmaa. Se on Helsingin ratapihan tukkoisuus.

– Ratapihan ahtauteen auttaa vain pisararadan rakentaminen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.