Talviliikunta koko kansan huvina kärsii ilmastonmuutoksesta

Liikuntaympäristöjen muutokset kova paikka hyväksyä, tutkija uskoo.

Ruuhka-Suomessa asuville talvilajien ystäville lumettomat talvet ja pakkasjaksojen rikkonaisuus ovat tuttu riesa. Kun ilmastonmuutos tuo ennusteiden mukaan tullessaan entistä leudompia talvia, runsaampia sademääriä ja lisääntyviä sään ääri-ilmiöitä, harrastusympäristön muutokset koskettavat yhä suurempaa osaa kuntoliikkujista.

Kuntien liikuntapolitiikkaa ohjaa yleensä ajatus helposti saavutettavien liikuntapalveluiden tarjoamisesta mahdollisimman suurelle joukolle. Ensilumen ladut ja latupohjien alle asennettavat jäähdytysputket ovat esimerkkejä keinoista, joilla näitä harrastusmahdollisuuksia pyritään turvaamaan. Ne ja hiihtoputkien kaltaiset maksulliset liikuntaympäristöt eivät kuitenkaan korvaa lähimetsien latuverkostoa, joka on helpommin kaiken kansan saavutettavissa.

Vaikka sääolojen heittely kiusaa myös kilpaurheilua, ilmastonmuutos vaikuttaa voimakkaasti nimenomaan kuntoliikkujiin, sanoo tutkijatohtori Mikko Simula Jyväskylän yliopiston liikuntakasvatuksen laitokselta.

– Lajiliitoissa niin sanottu olosuhdetyö tähtää kilpaurheilun olosuhteiden turvaamiseen, ei siihen, että koko kansa pääsee joka vuosi luistelemaan ja hiihtämään. Kärsijänä on talviliikunta kansan huvina ja elämäntapana, Simula uskoo.

 

Kärkilajeissa ei kiilaa kesä- ja talvilajien väliin

 

Olympiakomitean huippu-urheiluyksikössä puntaroidaan parhaillaan sitä, mitä lajeja tuetaan lähitulevaisuudessa. Se on selvää, että määrä vähenee nykyisestä 45:stä, mutta esimerkiksi Tanskan mallin mukaista kesälajeihin keskittymistä ei ole luvassa, kommentoi varajohtaja Leena Paavolainen ilmastokysymysten vaikutusta niin sanottujen kärkilajien haarukointiin.

– Toimintaympäristö on tietysti yksi keskeinen tekijä, kun mietitään lajien ja urheilijoiden menestyspotentiaalia. Kaikkien lajien osalta paras harjoitteluympäristö ei rakennu kotimaisille ratkaisuille.

Talvilajeille sopivia olosuhteita ei löydy joka paikasta, mutta yksin kotimaassa harjoittelu ei onnistu monissa muissakaan lajeissa. Esimerkiksi purjehduksessa talviharjoittelu painottuu ulkomaille, Paavolainen sanoo.

 

Maanteiltä kilparadoille - ja takaisin?

 

Paavolaisen mukaan ilmastokysymykset ovat jo näkyvästi esillä kansainvälisen olympialiikkeen keskuudessa. Hän arvelee, että kestävän kehityksen periaatteet nousevat tulevaisuudessa yhä vahvemmin esille.

Jos ilmastonmuutos toteutuu ennustetulla tavalla ja siihen reagoiminen vaatii mittavia rakenteellisia ja yhteiskunnallisia muutoksia, kestävään liikuntakulttuurin voisi hakea mallia menneisyydestä, tutkija Simula sanoo. Suomessa liikuntaympäristö alkoi muuttua 1960-luvulla, kun satunnaisilta, tarkoitukseen soveltuvilta paikoilta alettiin siirtyä urheilun ehdoilla rakennettuihin ympäristöihin.

Simulan mukaan menneeseen ei tarvitse palata, mutta hän kannustaa satsaamaan lähiliikuntamahdollisuuksiin ja matalan investointitason suorituspaikkoihin, jotka eivät vaadi energiaa toimiakseen.

Yhtä isoa ilmastoon liittyvää haastetta lähiliikuntamahdollisuudet eivät ratkaise: ei ole lainkaan sanottua, että esimerkiksi "hiihtoniilot" tai innokkaat golfarit siirtyvät toisen kuntoilumuodon pariin, jos sää estää suosikkilajin harrastamisen.

– Pelkään, että sään ääri-ilmiöillä on aika lamaannuttava vaikutus monen ulkolajin harrastamiseen, Simula sanoo.