Talvivaaran ympäristörikosjutun käsittely alkaa Rovaniemen hovissa

Käräjäoikeus tuomitsi kaivosyhtiön ja sen johtoa ympäristön turmelemisesta viime vuoden toukokuussa.

Rovaniemen hovioikeudessa alkaa tänään Talvivaaran ympäristörikosjutun käsittely.

Käräjäoikeus tuomitsi viime vuoden toukokuussa kaivosyhtiö Talvivaara Sotkamon ja sen johtoon kuuluneita henkilöitä ympäristön turmelemisesta.

Konkurssiin asetettu yhtiö määrättiin menettämään valtiolle 3,5 miljoonaa euroa rikoksen tuottamana hyötynä. Lisäksi yhtiölle tuomittiin 300 000 euron yhteisösakko.

Yhtiön toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana toimineen Pekka Perän käräjäoikeus tuomitsi ympäristön turmelemisesta 90 päiväsakkoon. Toimitusjohtajana ja tuotantojohtajana toiminut Harri Natunen tuomittiin 60 päiväsakkoon samoin kuin tuotantojohtajana toiminut Lassi Lammassaari.

Käräjäoikeuden mukaan kolmikon syyksi luetut vesipäästöt olivat omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista ja vaaraa terveydelle. Näyttämättä jäi, että vesipäästöistä olisi aiheutunut konkreettista vahinkoa terveydelle.

Sekä tuomitut että syyttäjä valittivat hovioikeuteen. Käsittelylle on varattu aikaa 17. marraskuuta asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.