Tampereella usean auton ketjukolari Kolmostiellä – syntynyt ruuhka aiheuttanut nyt lisää kolareita

Poliisi ohjaa liikennettä pois moottoritieltä Kuljun ja Sääksjärven liittymän kohdalla.

Tampereella liikenne Kolmostiellä on palautunut taas normaaliksi kolarisuman jäljiltä, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitos.

Alkuperäinen usean auton ketjukolari tapahtui puoli kahdelta Multisillan kohdalla. Onnettomuus sulki kokonaan kaistan pohjoiseen Tampereen suuntaan.

Hieman kolmen jälkeen poliisista kerrottiin, että ketjukolarin aiheuttamissa ruuhkissa oli tapahtunut lisää kolareita.

– Nämä kolarit olivat tietääksemme yksittäisiä eivätkä vakavia. Tarkkaa lukumäärää kaikista kolaroineista autoista meillä ei ole tiedossa, kertoo vanhempi konstaapeli Maijastiina Tamminen.

Poliisin tietoon ei tullut henkilövahinkoja yhdessäkään kolareista.