Tampereen pahoinpitelyn uhri kuollut – poliisi julkaisi kuvan miehestä, jonka henkilöllisyys halutaan selville

Tampereen Keskustorilla lokakuun alussa tapahtuneen pahoinpitelyn uhri on kuollut viime yönä sairaalassa tajuihinsa tulematta, tiedottaa Sisä-Suomen poliisi. Tapahtumaa tutkitaan nyt pahoinpitelynä sekä törkeänä kuolemantuottamuksena.

Poliisi kertoo edistyneensä tutkinnassa, mutta epäillyn henkilöllisyys ei ole vielä tiedossa. Pahoinpitely tapahtui Keskustorin taksitolpan ja Hämeenkadun välisellä alueella lauantaina 6. lokakuuta noin kahden aikaan yöllä.

 

Pahoinpitelyn uhrilla, noin 60-vuotiaalla kaljuhkolla miehellä, oli tapahtumahetkellä vaatetuksena tumma ulkotakki, alla puvuntakki ja punaruudullinen kauluspaita sekä tummat housut.

Tähän mennessä poliisi on kuulustellut neljää miestä todistajina ja heidän havaintojensa perusteella poliisi on hankkinut alueella olevien valvontakameroiden nauhoituksia.

Kuulustelujen ja kuvamateriaalin perusteella poliisi haluaa selvittää erään miehen henkilöllisyyden.

– Poliisit eivät ole tunnistaneet kuvissa näkyvää miestä ja siksi poliisi pyytää yleisöltä vihjeitä kuvissa näkyvän miehen henkilöllisyydestä, tiedotteessa kerrotaan.

Poliisi pyytää edelleen tapahtuman mahdollisia silminnäkijöitä sekä yöaikaan tapahtumapaikalle jääneitä ihmisiä, joilla voi olla tietoja tapahtuneesta, ottamaan yhteyttä Tampereen poliisiin rikoksen selvittämiseksi.

Vihjeet voi ilmoittaa poliisille puhelimella 0295 445 317 tai sähköpostilla keskitettytutkinta.sisa-suomi@poliisi.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tampereen Keskustorin kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä epäilty otti itse yhteyttä poliisiin – kertonut kuulusteluissa tapahtumien kulusta

Mies pahoinpideltiin henkihieveriin ja jätettiin maahan makaamaan Tampereella – poliisi pyytää sivullisilta tietoja