Tapaturmapäivä muistuttaa kiireen ja hosumisen vaaroista

Suomessa sattuu vuosittain yli miljoona tapaturmaa, joista suurimpaan osaan kiire on osasyyllinen. Kiire vaikuttaa tapaturmien syntyyn kaikkialla aiheuttaen vahinkoja töissä, kotona ja liikenteessä.

Tänään vietetään kansallista tapaturmapäivää, jonka teemaksi on nostettu kiireestä johtuvien tapaturmien ehkäisy.

Perjantaina 13. toukokuuta järjestettävällä teemapäivällä halutaan kiinnittää huomiota tapaturmiin ja niiden ehkäisyyn. Vuonna 2014 tapaturman seurauksena kuoli Suomessa hieman vajaa 2 500 ihmistä. Yleisin kuolemaan johtanut tapaturma oli kaatuminen tai putoaminen.

Suurin osa kuolemaan johtaneista tapaturmista sattui kotona ja vapaa-ajalla. Suomen tapaturmakuolleisuus on Euroopan korkeimpia.

Vietä kiireetön hetki

Tapaturmapäivässä ovat mukana muun muassa Työterveyslaitos, sosiaali- ja terveysministeriö, Onnettomuustutkintakeskus sekä useita muita järjestöjä ja toimijoita.

Tapaturmapäivään voi osallistua viettämällä esimeriksi kiireettömän hetken ja jakamalla siitä kuvan sosiaalisessa mediassa tunnisteella #hopulleloppu.

Työterveyslaitoksen mukaan 45 prosentissa työtapaturmista työntekijä työskenteli kiireessä ennen tapaturman sattumista. Puolet työntekijöistä kokee kiirettä työssään hyvin usein tai melko usein.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Oliko Jari Aarnio huumeita Suomeen järjestellyt Pasilan mies? Hovioikeus antaa tuomionsa tänään aamupäivällä

Osa naisista jättää kohdunkaulan syöpäseulonnat väliin Keski-Suomessa – "Nuoremmilla ikäluokilla ei ehkä ole samalla tavalla huolta omasta terveydestä"

Puhemies Vanhanen: Munuaiskasvainten syy oli syöpä, hoidettu leikkaamalla

Ilmastoministeri Mikkonen pitkän aikavälin tavoitteesta: Tärkeintä saada yhteisymmärrys 2050 tavoitteesta, 2030 joutuu odottamaan

Uusi hätäkeskusjärjestelmä kutsuu helikopterin paikalle aiempaa herkemmin – potilaita lääkärikopteri kohtaa harvemmin

Viitasaarelta löytyy erikoinen ja kiehtova veistospuisto – sunnuntaina Tuulensuun puiston veistoksia esitellään ja keskustellaan yhteisöllisyydestä

Karstulassa voit olla entisajan lapsi – Satusivellin -tapahtuma huipentuu torstaina Kruukkilassa

Toivottavasti viikonloppuna tuulee – Keitele Regatta starttaa Äänekoskelta ja maali on Viitasaarella

Jyväskylän yliopisto vaihtoi profiilikuvat sateenkaariväreihin – Pride-tempaus kummastuttaa ihmisiä Tapio Puolimatkan takia

Poika kuristi isäänsä ja vei veitsen kurkulle Muuramessa – tuomittiin ehdollista vankeutta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.