Tarkastusvaliokunnan Raatikainen valitti Finavia-salauksesta oikeuteen

Valtiontalouden tarkastusviraston salauspäätös voi vaikeuttaa Finavian omistajaohjauksen arviointia, uskoo kansanedustaja Mika Raatikainen (ps.). Salauspäätöksen vuoksi eduskunnan tarkastusvaliokunnassa istuvat kansanedustajat ovat voineet nähdä vain osan viraston tekemästä tarkastusmuistiosta. Muistio on tarkin koonti liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) ja ministeriön omistajaohjauksesta Finavian johdannaistappioiden jälkiselvittelyssä.

Raatikainen pääsee tutustumaan muistioon kokonaisuudessaan, kun valiokunta on saanut sen. Hän kuitenkin pelkää, että salauspäätöksen vuoksi valiokunnan jäsenet eivät pysty sisäistämään tietoja syvällisesti.

- Saamme todennäköisesti lukea muistion hätäisesti istunnon aikana, ja sitten se kerätään pois. Ei siinä jää oikein aikaa millekään analyysille.

Raatikainen on pyytänyt virastolta muistiota heinä-elokuussa, ja hän on valittanut salauspäätöksestä sittemmin hallinto-oikeuteen. Tarkastusvirasto on eduskunnan ylin tarkastusviranomainen ja keskeinen tietolähde valiokunnalle.

Tarkastusvirasto on perustellut muistion salauspäätöstä lentokenttäyhtiö Finavian liikesalaisuuksilla ja sillä, että nimien julkaiseminen voisi aiheutua kohtuuttomaksi haitaksi tutkittaville.

Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää on pitänyt kyseenalaisena, voiko virkatehtävissään toimiva ja tutkittavana oleva henkilö saada salassapitosuojaa. Hänen mukaansa suoja on tarkoitettu lähinnä niin sanotuille ilmiantajille, jotka tuovat esiin epäkohtia.

Raatikainen pohtii, onko tarkastusvirasto täysin tehtäviensä tasalla. Hänen mukaansa valiokunta ei voi päätöksen vuoksi avoimesti kertoa tiedoistaan julkisuuteen.

- Vähän heikkoa on valiokunnassa asioita tarkastaa, jos kaikista tuloksista ei voi kertoa kenellekään. Se on silloin vähän tällaista titityyjuttua, Raatikainen kuvaa.

Raatikainen kertoo itse vaatineensa Finavian omistajaohjausta valiokunnan tarkempaan käsittelyyn. Tarkastusvaliokunta pui johdannaissotkun omistajaohjausta tiistaina.

Myös STT valittaa tarkastusviraston salauspäätöksestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Venäläispoliitikon mukaan Euroopan neuvosto aiempaa myönteisempi Krimin kuulumisesta Venäjään – Suomen valtuuskunnan johtaja pitää lausuntoa "kivien heittämisenä ikkunaan"

Peltipoliisit paransivat liikenneturvallisuutta Kehä I:llä – tolppia nousee joka vuosi 80 lisää ympäri Suomen

Poliisioperaatio Hankasalmella ja Konnevedellä herätti huomiota – yksi otettiin kiinni

Keski-Suomessa sinilevähavaintoja aiemmin kuin viime vuosina – ilmoituksia ropisee nyt hyvin erilaisista vesistöistä

Kaksi miestä tuomittiin elinkautiseen Valkeakosken kaksoismurhasta – yrittivät polttaa murha-asunnon todisteita tuhotakseen

Jämsäläislähtöinen tubettaja Lakko pitää taukoa sosiaalisesta mediasta – "Noin viikko sitten asioiden piti olla hyvin"

Aarnio aikoo ilmoittautua itse vankilaan, asianajaja kertoo – "Lopputulema on suuri pettymys"

Jyväskylän Satamankärjen saunahanke ei etene – jatkoa mietitään elokuussa

Aarniosta annettu etsintäkuulutus kaikille poliisilaitoksille – viedään "lähimpään vankilaan tavattaessa"

Syyttäjä: Hovituomion mukaan Aarnio näyttää hyväksikäyttäneen alaisiaan – vapautunee vankilasta vuonna 2022

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.