Tekstiviesti varoittaa liukkaista – Jo 1 600 käyttäjää

Jyväskylässä on jokusen vuoden ollut käytössä jalankulkijoille tarkoitettu palvelu, joka lähettää tekstiviestivaroituksia liukkaista talvikeleistä. Tämän syksyn ensimmäinen varoitusviesti lähti matkaan perjantaina 30.10., kun pakkanen oli yöllä jäädyttänyt edellispäivän märät kadut ja jalkakäytävät iljanteisiksi.

Palvelu on kaupungin asukkaille ilmainen.

Palveluun liittyneille lähetetään varoitusviesti, kun katujen talvihoidon päivystäjä havaitsee kelin muuttuneen vaarallisen liukkaaksi. Varoitus muistuttaa muun muassa olosuhteisiin sopivista jalkineista.

Varoitettava voi valita, tuleeko varoitus yöllä syntyneestä liukkaudesta heti, klo 6, klo 7 vai klo 8. Viikonloppuisin varoitus tulee tuntia myöhemmin.

Palveluun voi liittyä lähettämällä tekstiviestin numeroon 16130 siitä puhelimesta, johon haluaa varoituksen tulevan. Viestin alkuun kirjoitetaan sanat varoitus jyväskylä, loppuun heti, 6, 7 tai 8 sen mukaan, haluaako tilaaja varoituksen yöllä syntyneestä liukkaudesta heti kun varoitus on annettu vai aamulla kello 6, kello 7 tai kello 8. Eli jos haluaa varoituksen yöllä syntyneestä liukkaudesta aamulla klo 7, sen saa lähettämällä tekstiviestin: varoitus jyväskylä 7.

Varoituspalvelun matkapuhelimeensa tilanneita on Jyväskylässä noin 1 600.

Liukkausvaroituksista voi kysyä lisää: varoituspalvelu@netti.fi tai Palvelupiste Hannikaisesta (014) 266 0108 (palvelupistehannikainen@jkl.fi).

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .