The Rasmuksen Lauri Ylönen ylsi sadan eniten tienanneen joukkoon pääomatuloillaan

Ylönen tienasi viime vuonna pääomatuloina 3,41 miljoonaa euroa.

The Rasmus-yhtyeestä tunnetuksi tullut muusikko Lauri Ylönen tienasi viime vuonna ansiotuloina noin 152 400 euroa ja pääomatuloina 3,41 miljoonaa euroa. Hän maksoi tuloveroja 1,16 miljoonaa euroa.

Tuloillaan Ylönen nousee sadan eniten tienanneen suomalaisen listalle.

HIM-yhtyeen laulaja Ville Valo sai ansiotuloja noin 111 400 euroa ja pääomatuloja 206 700 euroa.

Nightwishin johtohahmo Tuomas Holopainen tienasi viime vuonna verotettavia tuloja yhteensä noin 208 800 euroa. Niistä ansiotuloja oli 178 100 ja pääomatuloja 30 700. Toissa vuonna hänen ansiotulonsa olivat 199 500 euroa. Monien artistien tapaan Holopainen saa tuloja myös oman yhtiönsä kautta.

 Muusikko Jari Sillanpään ansiotulot olivat noin 287 600 euroa ja pääomatulot 36 000 euroa vuonna 2015. Tulot nousivat selvästi toissa vuodesta, jolloin ne olivat yhteensä 192 000 euroa. Sillanpää on saanut tuloja myös oman yrityksensä Bridgehead Productionsin kautta.

Cheekin eli Jare Tiihosen ansiotulot olivat viime vuonna noin 177 500 euroa ja pääomatulot noin 20 400 euroa. Toissa vuonna Cheekin ansio- ja pääomatulot olivat noin 244 000 euroa, mutta myös hänellä on oman firmansa Liiga Music.

Anssi Kelan ansiotulot olivat viime vuonna noin 136 200 euroa, eikä hänellä ollut pääomatuloja. Toissa vuonna hänen verotettavat ansiotulonsa olivat noin 130 000 euroa.

Räppäri Paperi T eli Henri Pulkkinen ylsi myös lähes sadantuhannen euron tuloihin. Hän sai ansiotuloja noin 97 900 euroa.

Teinitähtenä suosioon noussut Robin Packalén tienasi viime vuonna ansiotuloja 74 800 euroa ja pääomatuloja 12 900 euroa. Lisäksi hänellä on oma yritys, Robin Entertainment.

Myös nuorten suosikkilaulajiin lukeutuva Isac Elliot sai ansiotuloja 43 400 euroa. Hänellä ei ollut pääomatuloja.

Some-tähdestä laulajaksi ponnistanut Benjamin Peltonen tienasi viime vuonna ansiotuloja 4 600 euroa. Pääomatuloja hänellä oli 6 900 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kun myrsky katkaisi monelta sähköt, Juhani Savolaisella ei ollut hätäpäivää – 40 aurinkopaneelia pitävät huolen siitä, ettei hänen tarvitse kesällä maksaa sähköstä ollenkaan

Oikeustieteellisiin pääsee pisteytysvirheen vuoksi 46 opiskelijaa aiottua enemmän

Paloturvallisuus on asiantuntijan mukaan Suomessa pääosin kunnossa, mutta valvonta on vaikeaa – tulipalon leviäminen voi olla kiinni pienistäkin virheistä rakentamisessa

Palokan senioritalon asukkaiden kotiinpaluun ajankohta riippuu rakennusten vaurioista – poliisi tutkii tapausta tuottamuksellisena yleisvaaran tuottamuksena

Seinäjoen koruvarkaudesta epäiltyjä miehiä ei ole saatu kiinni – yrittäjän mukaan liikkeeseen murtauduttiin kattoon tehdyn reiän kautta, poliisi ei kommentoi tekotapaa

Suomi avasi rajansa maihin, joissa riehuu jo koronan toinen aalto

Poliisi nappasi kiinni Laukaassa Jyväskyläntiellä hurjastelleen – ylinopeutta yli 50 kilometriä tunnissa

Matkustusrajoitusten purkaminen ei näkynyt vielä Helsinki-Vantaalla – "Ei mitään dramaattista muutosta"

Lopella kaksi loukkaantui ja kymmenen vietiin sairaalaan ketjukolarista

Henkilöauton ajautui vastaantulijoiden kaistan yli ojaan Kannokoskella

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.