Tien sortuminen johti kolariin Nokialla

Nokian moottoritien osittainen sortuminen johti kolariin torstai-iltana Tampereen länsipuolella. Peräänajo sattui, kun ajokaistaa suljettiin sortumisen takia. Onnettomuudessa loukkaantui pelastuslaitoksen alustavien tietojen mukaan kahdesta neljään ihmistä.

Turma sattui Tampereelta Nokialle johtavan moottoritien alkupäässä Raholan ja Pitkäniemen liittymien välillä. Tien sortumisesta tuli hälytys noin kello 20, ja peräänajo sattui 20.40.

Onnettomuuspaikalla oli vain yksi ajokaista eli moottoritien ohituskaista käytössä. Toisen kaistan sulkeminen ruuhkautti liikennettä.

Turmapaikan kohdalla tehtiin viime syksynä alitusporaus, jossa tien alle asennettiin putkia pintaa rikkomatta. Tiehallinnon mukaan on mahdollista, että sortuminen johtui näistä töistä.

Sortuma-aukko on parin neliömetrin laajuinen ja noin metrin syvyinen.