Tietojärjestelmä kaatui – häiriö sekoittaa nyt myös Helsingin kaupungin palveluita ja raideliikennettä

Helsingin tietoliikennehäiriön korjaustöiden arvioidaan valmistuvan iltapäivällä.

Helsingin kaupungin palveluihin ja pääkaupunkiseudun raideliikenteeseen vaikuttava tietoliikennehäiriö johtuu kuitukaapelin muutostöiden yhteydessä ilmenneestä ongelmasta, kerrotaan Helsingin kaupungin liikennelaitokselta. HKL:n tiedotteen mukaan Elisa on arvioinut korjaustöiden valmistuvan noin klo 13.

Kuitukaapelityö liittyy metron muutostöihin. Työ alkoi eilen illalla klo 20 aikaan.

HKL:n mukaan kalusto- ja kuljettajakierron varmistavat järjestelmät ovat poissa käytöstä, minkä vuoksi metro- ja raitiovaunuliikenteen vuorovälit ovat epäsäännölliset ja joitakin vuoroja jää ajamatta. Toistaiseksi häiriöt eivät ole olleet merkittäviä, HKL arvioi.

Tietoliikennehäiriön vuoksi metron laiturinäytöt eivät näytä junan tulotietoja. Lisäksi osa Helsingin seudun liikenteen (HSL) lippuautomaateista on poissa käytöstä. Tarkemmat automaatteja koskevat tiedot löytyvät HSL:n verkkosivuilta.

Jos vian korjaaminen pitkittyy ja kuljettajien työvuoroja ei päästä tänään suunnittelemaan, raideliikenteessä on odotettavissa ongelmia myös huomenna.

Häiriö vaikuttaa laajasti palveluihin

Helsingin kaupungin verkkosivuilla kerrotaan, että parhaillaan korjattava tietoliikennehäiriö vaikuttaa laajasti kaikkiin kaupungin palveluihin ja asiakaspalveluun, koska pääsyä taustajärjestelmiin ei tällä hetkellä ole. Esimerkiksi kaupungin sähköpostit ja chat-palvelut eivät toimi ja ongelmia on myös puhelinpalveluissa.

Terveysasemien, hammashoidon, neuvoloiden ja seniori-infon takaisinsoittopalvelu ei toimi. Puhelut kirjautuvat järjestelmään, mutta asiakkaille ei pystytä soittamaan takaisin. Häiriöstä kärsinyt terveysneuvonnan ympärivuorokautinen numero 093 1010 023 taas toimii, mutta voi olla ruuhkainen.

Kiireettömiä sosiaali- ja terveyspalvelujen vastaanottoaikoja pyritään siirtämään kuluvalta päivältä myöhempään ajankohtaan. Peruuttamatta jääneistä ajoista ei peritä maksua.

Helsingin Matkapalvelun kuljetusten välitysjärjestelmä ei toimi. Kuljettajat on neuvottu ajamaan kiireisille alueille, ja asiakkaat voivat tiedustella kyytiä suoraan kuljettajalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tietoliikennehäiriö häiritsee HSL:n lippuautomaattien toimintaa – vikaa korjattu koko yö

Uusimmat

Kotimaa

Lukio syttyi tuleen Salossa

Jyväskyläläislähtöisen sukellusopettaja Antin Thaimaan-reissu keskeytyi – kuumemittaukset lentokentällä eivät juuri herättäneet luottamusta paristakin eri syystä

Törkeä eläinsuojelurikos Konnevedellä – Pariskunnalle pysyvät kaikkia eläimiä koskevat eläintenpitokiellot: "Taloudellinen motiivi eläinten asianmukaisen hoitamisen kustannuksella"

Keväinen sää houkuttelee monet ulkoilemaan – asiantuntija painottaa ikäihmisille annettujen ohjeiden tärkeyttä

Mittava velkataakka ei pelota asiantuntijoita – professori arvioi Suomen aseman lainamarkkinoilla hyväksi

Käräjäoikeus hylkäsi perussuomalaisten Mäenpään ja päätoimittajien syytteet

Jo kahdeksan kuollut koronavirukseen hoivakodissa Kiuruvedellä

Jyväskylän Liikenteen kuljettajille kaavaillaan kasvoja suojaavaa pleksiä – Toimitusjohtaja: "Yksinkertainen, edullinen eikä tarvitse tehdä rakennemuutoksia linja-autoihin"

Varmuusvarastot avattiin jo kaksi viikkoa sitten, mutta kaikki eivät vieläkään ole saaneet hengityssuojaimia

Hattulassa mitattiin peräti 17,5 astetta, koskaan aiemmin huhtikuun tässä vaiheessa ei ole ollut tällaisia lukemia

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.