Tietokanta paljastaisi mansikan alkuperäväärennökset

Tutkimuksen tavoitteena on kehittää menetelmä suomalaisen mansikan alkuperän varmistamiseksi.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ja Luonnonvarakeskus Luke yrittävät saada mansikan alkuperäharhautukset aisoihin. Evira ja Luke aloittavat mansikan marjanäytteiden laajan keräyksen.

Tutkimuksen tavoitteena on kehittää menetelmä suomalaisen mansikan alkuperän varmistamiseksi.

Alkava tutkimus perustuu alkuaineissa esiintyviin erilaisiin isotooppimuotoihin. Isotooppeja on eri pitoisuuksina eri alueilla, ja niiden perusteella voidaan selvittää mansikan maantieteellinen alkuperä.

– Tutkimusnäytteiden isotooppisuhteista ja hivenaineiden pitoisuuksista tehdään tietokanta, jonka avulla voidaan myöhemmin paljastaa ja tarkistaa mansikan alkuperäväärennökset, kertoi Luken tutkimusprofessori Saila Karhu tiedotteessa.

Menetelmä on otettu käyttöön jo Ruotsissa, ja sitä on pystytty hyödyntämään oikeustapauksissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

IL: Tiina Jylhä nosti kolmen miljoonan euron vahingonkorvauskanteen Suomen valtiota vastaan maskikaupoista

Suurin osa saanut myrskyssä katkenneet sähköt takaisin – Itä-Suomessa on vielä korjattavaa, sähköverkon ongelmat hidastavat junaliikennettä

Kangasniemen putkirikko: Vuorokauden vedet valuivat maahan parissa tunnissa – asukkaat voivat auttaa säästelemällä vettä

Kansanedustaja Sebastian Tynkkysen tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan pysyi hovissa

Kangasniemellä vakava vedenjakelun häiriö – vettä vuosi repeämästä niin paljon, että koko vesitorni tyhjentyi

Lähes 13  000 ihmistä on hakenut tartuntatautipäivärahaa Kelalta – kielteisiä päätöksiä entistä vähemmän

Yön uutiskooste: Kyselyn mukaan hieman yli puolet pitää rasismia ongelmana Suomessa, Yhdysvalloissa eniten koronatartuntoja vuorokauden aikana koskaan

Ylen gallup: SDP:n kannatuksen kasvu taittui, mutta se on yhä suosituin puolue

Erikoinen kesäkuu päättyi Päivö-myrskyyn – ennätyksiä rikottiin, helteessä hikoiltiin ja kaatosateessa kastuttiin

Näin Jämsän jättipalo sai alkunsa: "Siellä on ollut jokin sinne kuulumaton tavara" – Pohjavesien näytteistä helpottava tieto

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.