Tiitisen seuraajaksi haastatellaan kahdeksaa

Eduskunnan pääsihteerin virkaan haastatellaan kahdeksan henkilöä. Haastatteluihin kutsutaan muun muassa suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari, kokoomuksen pitkän linjan entinen kansanedustaja Kimmo Sasi ja keskustan hallitusryhmän valtiosihteeri Jari Partanen.

Lisäksi haastatteluun pääsevät eduskunnasta apulaispääsihteeri Timo Tuovinen, lainsäädäntöjohtaja Maija-Leena Paavola, valiokuntaneuvos Eila Mäkipää ja hallintojohtaja Pertti Rauhio sekä valtioneuvostosta valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Hannu Mäkinen. 

Hakijoiden joukosta on pudonnut muun muassa suuren valiokunnan sihteeri, valiokuntaneuvos Peter Saramo, joka on viime aikoina noussut julkisuuteen Venäjän trolliarmeija -nimisen Facebook-ryhmän keskustelijana. 

Virkaa vuodesta 1992 hoitanut Seppo Tiitinen jää vuodenvaihteessa eläkkeelle.

Kansliatoimikunta haastattelee hakijat 17.–18. marraskuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Seppo Tiitisen seuraajaksi 26 ehdokasta: hakijoissa korkeita virkamiehiä

Uusimmat

Kotimaa

CMI jalkautui Jyväskylän kouluihin: kasiluokkalaisten saaman tehtävän ratkaisi yksi oppilas – "Hän oivalsi saman kuin presidentti Martti Ahtisaari aikanaan"

Jyväskylä irtisanoo vanhusten kotihoidon ostopalvelusopimukset Mehiläisen, Attendon ja Jyväskylän Hoivapalvelujen kanssa – Kaupungin oman tuotannon rinnalla vaihtoehtona on palveluseteli

Jyväskylän avoterveydenhuollon palvelujohtaja on valittu – Tällä hetkellä tehtävää hoitava valittiin varasijalle

Luke ennustaa lihan ja maidon kulutuksen romahtavan

Lasten suosima silta lahosi leikkipuistossa Jyväskylän Nenäinniemessä – kaupungin reaktio yllätti asiasta raportoineen Annan

Jämsän kaupungin organisaatio menee uusiksi – Torstaina alkaneet yt-neuvottelut koskevat enintään 30 työntekijää

Posti, vanhukset ja eläkkeet jälleen kyselytunnin asialistalla, perussuomalaiset huolissaan hallinto-oikeuksien ruuhkista

EU-komissio vaatii Britanniaa nimeämään komissaariehdokkaan vetoamalla oikeuteen

Poliisitutkinta käynnistyi kehitysvammaisten ryhmäkodissa Jyväskylässä – käyttivätkö ohjaajat väärin asukkaiden rahoja?

Migri: EIT:n päätöksessä on kyse arviointivirheestä viraston riskianalyysissä – ei tietoa, kuinka moneen turvapaikkapäätökseen virhe on vaikuttanut

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.