Tiura selvitti kohua kokoomuksen ryhmälle

Kansanedustaja Marja Tiura (kok.) on selvittänyt lahjusepäilyään kokoomuksen eduskuntaryhmälle. Eduskuntaryhmässä ei asetettu Tiuran toimintaa ryhmän varapuheenjohtajana kyseenalaiseksi.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä valitsee puheenjohtajiston jälleen helmikuussa uusien valtiopäivien alkaessa. Tiurankin asema punnitaan uudelleen silloin, jos hän haluaa jatkaa tehtävässä.





Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Lotossa ei täysosumia – 6+1-tuloksilla reilut 90 000 euroa Tampereelle, Ouluun ja Siilinjärvelle

IS: Keski-Suomessakin vaikuttanut hiv-mies tuomittiin taas vankilaan suojaamattoman seksin harrastamisesta

Finnair sallii matkustamohenkilökunnalleen hengityssuojaimien käytön – myös Kiinan-lentojen varauksiin muutoksia

Jyrähdyksiin Palokassa on paras tottua – Kirri–Tikkakoski-työmaalla räjäytellään kahdesti viikossa seuraavat kaksi vuotta

Palokunta joutui puuttumaan nuorten kulinaristien herkkuhetkeen Jyväskylän Kuokkalan lähimetsässä

Paperiliiton lakonuhan sovittelu jatkuu viime tinkaan asti – työtaistelu näkyy muun muassa Äänekoskella, Jämsässä ja Mäntässä

Ammattiliitto Pro laajentaa kahden viikon päästä odottavaa teknologiateollisuuden toimihenkilöiden lakonuhkaa

Ammattiliitto Pro laajentaa lakonuhkaa teknologiateollisuudessa – mukana kaksi yritystä Keski-Suomesta

Vasemmistoliitto kritisoi Päijät-Hämeen suunnitelmaa suuresta sote-yksityistämisestä – palveluista vastaava kuntayhtymä ei aio odottaa sote-uudistusta

Liikenneopettajat: Automaattivaihteiston erityisehto ajokortissa on muinaisjäänne

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.