Toimeentulotuen hakemusruuhka painaa edelleen Kelaa

Vasta ensimmäiset ruuhkan takia palkatut työntekijät ovat aloittaneet.

Toimeentulotukihakemusten käsittelyruuhka Kelassa hellittää hitaasti. Etuusjohtaja Anne Neimala kertoo, että sumaa puretaan toistaiseksi lähinnä samalla vanhalla henkilökunnalla, sillä uusista työntekijöistä vasta ensimmäiset ovat ehtineet aloittaa työnsä.

– Teemme töitä niin nopeasti kuin pystymme, ja tällä hetkellä olemme menossa parempaan suuntaan. Ylitöitä on tehty iltaisin ja viikonloppuisin, Neimala kertoo.

Kela on palkkaamassa noin 300 uutta työntekijää, joista osa otetaan käsittelemään etuushakemuksia ja osa auttamaan asiakaspalvelussa.

 – Haastattelut ovat parhaillaan käynnissä, ja ensimmäiset ovat jo aloittaneet työnsä. Pääosin kaikkia valintoja ei kuitenkaan ole vielä tehty, eikä tietysti ole ehditty saada heitä töihin.

Yleisellä tasolla ruuhkatilanne on Neimalan mukaan kehittynyt hyvään suuntaan. Käsittelemättömien hakemusten määrää on saatu pienennettyä.

– Toivon mukaan se alkaa näkyä asiakkaille päin, mutta kovin hitaasti tässä vielä mennään.

 

Käsittely venynyt

 

Hakemusten käsittely ruuhkautui pahasti, kun perustoimeentulotuen maksaminen siirtyi kunnilta Kelalle vuodenvaihteessa. Samalla myös asiointien määrä Kelan toimistoissa ja puhelinpalvelussa kasvoi merkittävästi.

Lain mukaan toimeentulotukihakemukset on käsiteltävä seitsemässä arkipäivässä, mutta käsittelyajat ovat viime viikkoina venyneet yli tuon rajan. Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen arvioi viime viikolla, että käsittelyaika saadaan lainmukaiseksi ensi kuussa.

Kaikki toimeentulotuensaajat eivät ole vielä siirtyneet Kelalle, koska kunnilla on ollut mahdollisuus myöntää tukea maaliskuun loppuun asti.

Etuusjohtaja Neimala kuitenkin arvioi, että jatkossa vastaavilta ruuhkilta vältytään. Neimalan mukaan valtaosa kuntien antamista toimeentulopäätöksistä on päättynyt ja tuen hakijat ovat siirtyneet Kelalle.

– Tiedämme kuitenkin sen, että ainakin Helsingissä on vielä sellainen 4 300 ihmistä, jotka ovat vielä maaliskuussa saaneet toimeentulotukea ja tulevat sitten meille, jos tuen tarve jatkuu.

 

Yli 200 kantelua

 

Eduskunnan oikeusasiamies on saanut vuoden alusta alkaen 213 kantelua, jotka liittyvät Kelan menettelyyn toimeentulotuen myöntämisessä. Oikeusasiamiehen kanslian tiedotteen mukaan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan odotetaan tekevän ratkaisuja tämän ja ensi kuun aikana.

Kanslian mukaan kantelut ovat koskeneet paitsi määräaikojen venymistä, myös sähköisen asioinnin pulmia ja ruuhkaa asiakaspalvelussa.

Esittelijäneuvos Tapio Räty kommentoi STT:lle viime viikolla, että kantelumäärät ovat huomattavasti suurempia kuin viime vuonna, jolloin koko vuoden aikana tuli noin 150 kantelua toimeentulotukiasioista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.