Toisellekin terrorismirikoksista syytetylle vaaditaan vankeutta veropetoksesta

Ensimmäiselle miehelle luettiin syytteet veropetoksista jo maanantaina.

Toisellekin terrorismirikoksista syytetylle vaaditaan vankeutta veropetoksesta Helsingin käräjäoikeudessa, jossa juttua käsitellään tänään. Nyt syytetty mies on toinen 33-vuotiaista miehistä, joita syytetään myös terrorismirikosjutun päähaarassa. Toiselle miehistä luettiin veropetossyytteitä jo maanantaina. Hänelle vaaditaan liiketoimintakieltoa ja vankeutta kahdesta veropetoksesta.

Terrorismirikosjutun talousrikoshaarassa on syytettynä yhteensä neljä miestä, joista kahta syytetään varsinaisista terrorismirikoksista. Syyttäjä uskoo, että talousrikoksilla aiottiin rahoittaa matka Syyrian konfliktialueelle.

Päähaaraa alettiin käsitellä eilen Helsingin käräjäoikeudessa. Kolmen miehen epäillään valmistelleen osallistumista Syyrian konfliktiin terroristijärjestön riveissä.

Tänään käsiteltävässä jutussa on syytettynä veropetoksesta myös toinen mies, jonka osalta syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen päähaarassa. Hänelle vaaditaan vähintään 3–4 kuukauden vankeusrangaistusta.

Syyttäjän mukaan nyt syytteessä olevat miehet hakivat verottajalta perusteettomasti arvonlisäveron palautuksia ja syyllistyivät niin tehdessään veropetokseen.

Talousrikoshaaran neljäs syytetty ei syyttäjän mukaan liity terrorismirikoksiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Petri Honkonen ottaa ärhäkkäästi kantaa sisäilmasta sairastuneiden puolesta: "Vähättelyn ja luulosairaiksi leimaamisen on loputtava"

Lapin-matkailun odotetaan kasvavan myös tänä talvena Thomas Cookin konkurssista huolimatta

Maksamaton vieras vietti aamupäivän sinnikkäästi jyväskyläläisen kahvilan sisätiloissa – henkilökunta nappasi siipeilijän lopulta nalkkiin

Opetusministeri Andersson Ylen Ykkösaamussa: Sitova mitoitus oppilashuoltoon tarkoitus saada tällä hallituskaudella

Metsästäjä losautti Päijänteeseen pudonnutta sorsaa veneestä – ei olisi kannattanut

Ruokalähetti voi joutua yrittäjäksi vasten tahtoaan – työministeri lupaa alustatyöntekijöille aiempaa paremmat oikeudet

Hävittäjät uusitaan, mutta pitääkö myös Hawkit päivittää? – Loikka harjoituskoneista uusiin hävittäjiin on pitkä

Jyväskylän AaltoAlvarin vastasauna on ollut kuukausia poissa käytöstä, eikä avaamisajankohdasta ole tietoa – Saunaseura huolestunut tilanteesta

Jorman tilaaman otsalampun laturi räjähti: "Se oli jumalaton pamaus" – Julkinen keskustelu turvallisuudesta sai pelastustoimen aloittamaan akkupalojen tilastoinnin

Todistusvalinnasta tulee pääväylä korkeakouluun ensi keväänä – Yliopistot julkaisivat tiedot aloituspaikkojen osuudesta jo kesällä 2018, milloin tulevat ammattikorkeakoulujen tiedot?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.