Touko Aallolle sataa tukea ja tsemppiä Facebookissa – "Sinua tarvitaan vielä"

Vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon keskiviikkona tekemä Facebook-päivitys, jossa hän kertoo väistyvänsä vihreiden puheenjohtajuudesta, on täyttänyt somen tsemppikannustuksista. Kannustusta on tullut niin kansalaisilta, ystäviltä, puoluetovereilta kuin muidenkin puolueiden kansanedustajilta.

Yhteistä useimmissa viesteissä on se, että Aallolle toivotetaan jaksamista, toipumista ja palaamista vielä joskus politiikkaan.

Voimia Touko! Sinua tarvitaan vielä.

Anne Kalmari

Tsemppiä Touko.

Mikko Kärnä

Voimia toipumiseen!

Dan Koivulaakso

Hienoa, että pidät huolta itsestäsi! Bronttosauruksenkin pitää levätä ja syödä silmuja. Mä olen iloinen, että Vihreät on jengi, jossa saa olla inhimillinen ja ottaa tilaa ja aikaa, kun sitä tarvitsee. Kiitos Touko ja kaikkea hyvää.

Anna Koppanen

Jaksamista Touko. Ihan sama mikä puolue, respektit niille jotka laittavat itsensä kansanvallan puolesta likoon. Se on myös äärimmäisen raskasta duunia ja sinuakaan ei ole kohdeltu ihan silkkihansikkain. Hyvä että tunnistat oman voinnin ja uskallat julkisesti todeta sen.

Juho Pahajoki

Voimia ja tsemppiä, Touko! Muista, että happinaamari pannaan aina ekaksi itselle, jotta voi sitten auttaa muita. Nyt vaan hengähdät rauhassa, kunnes olet taas kunnossa.

Paula Pohjanrinne

Arvostus sua kohtaan nousee entisestään Touko! On vahvuutta ymmärtää rajansa, ja levättyä nousta entistä ehompana.

Tiia Leikas

Lepää, nuku, ulkoile ja käy pilkillä. Fiksu pysähtyy ajoissa.

Pekka Laurikainen

Osoittaa viisautta tunnistaa omat rajansa ja rakkautta olla itselleen armollinen. Voimia toipumiseen.

Annukka Majanto

Kiitos Touko! Ensinnäkin kiitos siitä, että osaat, haluat ja kykenet näin isosti ajattelemaan koko porukan etua. Ja etenkin siitä, että pidät huolta itsestäsi ja omasta jaksamisesta. Olet aivan ihana tyyppi: yhteishengen luoja ja porukan eteenpäintsemppaaja! Maailma ei ole vielä valmis, ja sinuakin tarvitaan. Mutta sitä ennen toivu ihan rauhassa.

Silja Keränen

Touko Aalto kiittää saamaansa tukea seuraavasti

Aalto julkaisi keskiviikkoisen tiedotustilaisuuden alkaessa seuraavan Facebook-päivityksen:

"Kiitos ihmiset tuesta ja kannustuksesta. Kiitos valosta. Kiitos myötätunnosta. Kukaan meistä ei pärjää yksin. Erityisesti tahdon kiittää läheisiäni kaikesta tuesta ja avusta.

Olen pitkän ja huolellisen pohdinnan jälkeen tullut siihen lopputulokseen, että väistyn Vihreiden puheenjohtajan paikalta.

Tarvitsen lisää aikaa toipumiseeni. Vihreät puolestaan tarvitsee puheenjohtajan, joka voi johtaa puolueen kohti vaaleja tässä ja nyt.

Päätös ei ole helppo, mutta se on ainoa oikea. En pysty terveystilanteeni vuoksi palvelemaan joukkuettani. Sairastuin masennukseen vuosi sitten. Yritin kaikkeni, mutta sairaus eteni ja uupumus vei työkykyni. Lääkärin määräämä sairausloma kestää vuoden loppuun.

Tulen olemaan toistaiseksi pois viestintäkanavista, enkä anna kommentteja medialle. Avaan myöhemmin uupumuksen syitä ja suunnitelmani tulevaisuudelle. Siihen saakka: lepoa.

Pitäkää huoli jaksamisestanne. Pitäkää huoli ympäristöstämme. Kuten luonnolla, on meidänkin kantokyvyllämme rajat."

Touko Aalto

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .