Touko Aalto lensi katuun juoksulenkillä ja loukkasi jalkansa – ihmettelee ihmisten välinpitämättömyyttä

Vihreiden kansanedustaja Touko Aalto kaatui rajusti katuun keskiviikkona lenkillä ja satutti jalkansa. Aalto epäili ensin, että jalka oli murtunut, mutta lopulta vamma osoittautui nivelsiteiden venähdykseksi.

 Aalto kertoo tapahtumasta Instagram-tilillään.

– Tie oli sula, joten juoksin hieman lujempaa. Olin menossa katuja pitkin Kaivopuistoon juoksemaan. Edessäni kulki ihmisiä koko kadun leveydeltä ja otin askeleen sivuun väistääkseni heitä. Asfaltissa oli kuitenkin pieni monttu juuri siinä kohdassa, johon jalkani osui. Nilkka pyörähti ympäri ja minä lensin suoraan katuun. Polvi ja kyynärpää aukesi ja ranteet taittuivat samassa rytäkässä, Aalto kertaa tapahtumia.

Aaltoa hämmästyttää ihmisten välinpitämättömyys tilanteessa. Ihmiset, joita Aalto juoksiessaan koitti väistää, kääntyivät poispäin Aallon tömähtäessä asfalttiin.

 

Julkinen sairaanhoito ja Töölön sairaalan henkilökunta sen sijaan saa Aallolta kiitosta.

– Tuli koettua taas, miten hyvin julkinen sairaanhoito toimii. Todella hyvä ja asiantunteva palvelu, lääkäri koulutti samalla opiskelijoita (yksityinen ei näin tee), tukitarvikkeita ei tarvitse ostaa itselleen (toisin kuin yksityisellä).

Aalto löysi onnettomuudesta myös hopeareunuksen. Hän kertoo postauksessa ehtineensä sairaalassa odotellessaan keskustella kahvitauolla olevan henkilökunnan kanssa sairaahenkilökunnan työstä sekä sote-uudistuksesta.

Juttua korjattu 12.27 Touko Aallon juoksutapaturma tapahtui keskiviikkona, eikä torstaina, kuten jutussa ensin virheellisesti kerrottiin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .