Touko Aalto puhuu mielenterveysongelmistaan ja syksyn romahduksesta: "Olen pelännyt, hävennyt ja pitänyt itseäni viallisena"

Vihreiden entinen puheenjohtaja on kärsinyt uupumuksesta, masennuksesta, paniikkihäiriöstä, burnouteista ja identiteettikriisistä. Tänä syksynä Aallon keho ja mieli menivät täysin lukkoon.

Piip-piip, piip-piip! Touko Aallon, 34, sykemittari hälyttää Jyväskylän Rantaraitilla lähellä Agoran rakennusta.

Tarkoitus on tehdä kevyt ja palauttava lenkki, joten olemme höllänneet Kuokkalan sillalla kävelyksi. Lähdimme uudestaan juoksuun parisataa metriä myöhemmin satamassa ja nyt Aalto katsoo hämmästellen mittariaan. Hän on juossut useita minuutteja raskaalla, yli 150:n sykkeellä – aivan huomaamattaan.

Tämä on tyypillistä Aallolle. Hän on hyvä sivuuttamaan rasitukset ja painamaan eteenpäin. Aalto kertoo jaksavansa liikuntaa petollisen pitkään lähes maksimisykealueella.

– Minun on hyvä käyttää näitä härveleitä, jotta opin kuuntelemaan kehoani, Aalto sanoo ja osoittaa mittariaan.

Jos itsensä kuunteleminen unohtuu, voivat voimat loppua kesken matkan. Sen lenkkikaverini tietää kiusallisen hyvin.

Syyskuun 13. päivänä kansanedustaja Touko Aalto (vihr.) kertoi jäävänsä uupumuksen takia määrittelemättömän pitkäksi ajaksi sairauslomalle. Lokakuun 24. päivänä vihreät tiedotti, että Aalto luopuu puolueen puheenjohtajan tehtävistä.

Hetkeä myöhemmin Aalto kirjoitti Facebookissa, että ei kommentoi tilannettaan, vaan jää pois kaikista viestintäkanavista. Samalla Aalto lupasi avata uupumuksensa syitä myöhemmin.

Se hetki on nyt.

Ja nyt Touko Aaltoa jännittää.

Hän kertoo heränneensä edellisenä yönä jäsentelemään ajatuksiaan paperille haastattelua varten. Olemme käyneet yhdessä lenkillä, uimassa ja vesijuoksemassa, koska liikunta saa Aallon hyvälle mielelle ja auttaa toipumaan.

Aalto sanoo, että omista mielenterveyden ongelmista puhuminen tuntuu ”kamalan brutaalilta”. Muuten hän olisi puhunut niistä julkisuudessa paljon aikaisemmin. Hänelle diagnosoitiin paniikkihäiriö vuonna 2008, burnoutin Aalto kärsi eurovaalien jälkeen 2009 ja 2014.

Jyväskylän Aalto-Alvarin "eläkeläisvuorot" olivat Aallon henkireikä pahimmassa masennuksessa. Kuva: Risto Aalto
 

Mitä enemmän Aalto on tutustunut masennuksen taudinkuvaan, sitä varmemmaksi hän on tullut siitä, että kyse on pitkäaikaisesta elämänkumppanista. Vasta tänä syksynä sille on löytynyt oikea sana. Vaikeaan tai keskivaikeaan masennukseen liitettävistä oireista lähes kaikki ovat tulleet Aallolle tutuiksi.

Silti tarvittiin täydellinen romahdus, ennen kuin Aalto rohkaistui puhumaan mielenterveydestään.

– Olen pelännyt, hävennyt ja pitänyt itseäni viallisena, Aalto sanoo ja huokaa syvään.

– Olen pelännyt leimautumista ja sitä, miten minuun suhtaudutaan. Pelännyt, että ihmiset katsovat, että tuolla se hullu menee.

– Ja olen pelännyt, että mielenterveysongelmia käytetään minua vastaan politiikassa.

Ensin Touko Aalto palaa ajatuksissaan Etelä-Ranskaan, Toulousen kaupungin kanavan puistonpenkille.

Hän oli Toulousessa vaihto-oppilaana vuonna 2008 ja keskusteli ystävänsä Niilon kanssa tulevaisuudesta. Aalto oli lähtemässä täydellä tarmolla politiikkaan, mikä askarrutti ystävyksiä. He solmivat kädestä pitäen ”Toulousen sopimuksen”.

Toulousen sopimuksessa Niilo sitoutui hakemaan Aallon pois politiikasta, jos tämä hukkaa politiikan pyörteissä arvonsa, ilonsa tai itsensä.

– Ajatuksena oli, että teen oikeita asioita, oikealla tavalla, täydestä sydämestäni, ahkerasti ja uutterasti. Millään muulla ei olisi väliä, Aalto kertoo.

Hän sanoo, ettei edes yrittänyt sopeutua perinteiseen poliitikon muottiin tai poliittiseen peliin, vaan oli ”ihan Touko vaan”. Puoluetovereiden mukaan Aalto oli innokas, vilpitön ja valtavalla ahkeruudella asioihin perehtyvä. Lapsuuden jääkiekkokaverit kuvailevat Aaltoa iloiseksi ja ystävälliseksi – mutta jääkiekkopiireihin liikaa ajattelevaksi ja liian kiltiksi.

Aalto teki innokkaasti politiikkaa, vaikka hänellä oli paniikkihäiriön takia vaikeuksia olla sosiaalisissa tilanteissa.

– En siedä ajatusta, että politiikka jäisi kaikista kovimpien tyyppien pelikentäksi, jonne ei herkillä tai feminiinisillä arvoilla olisi sijaa.

Poliittinen ura sujui mainiosti lähes kymmenen vuotta.

Ongelmat alkoivat, kun ”ihan Toukosta vaan” tuli kuntavaalien suurimman voittajan vihreiden puheenjohtaja. Aalto kokee, että puolueeseen suhtauduttiin eri tavalla, kun kiva ja vaaraton haastaja oli noussut Suomen neljänneksi suurimmaksi puolueeksi. Tuli hyökkäyksiä ja hyökkäykset henkilöityivät puheenjohtajaan.

Samaan aikaan Aaltoon kohdistui paljon erilaisia vaatimuksia, toiveita ja odotuksia, jotka olivat usein keskenään ristiriitaisia.

– Piti olla samaan aikaan eduskunnassa, somessa, paneeleissa, kadulla ihmisten kanssa ja kirjoittamassa valtiopäivätoimia, Aalto muistelee.

Ensimmäistä kertaa uransa aikana hän tunsi puristuvansa muottiin. Yrittävänsä olla jotain, mitä ei ollut.

Touko Aalto olisi puhunut mielenterveysongelmistaan jo aiemmin, jos olisi uskaltanut ja tiennyt kenelle puhua ja millä tavalla. Kuva: Risto Aalto
 

Kesken juoksulenkin Aalto alkaa puhua politiikasta maratonjuoksuna, jossa on tunnettava oma kuntonsa ja osattava säädellä vauhtia.

Aalto on edelleen sitä mieltä, että lähtiessään ”maratonille” vihreiden puheenjohtajana hänen juoksukuntonsa oli hyvä. Hän oli opiskellut, valmistautunut ja suunnitellut, mitä ryhtyisi tekemään.

Aalto innostuu juostessa luennoimaan Suomen poliittisesta historiasta, josta hän palauttaisi niin sanotun valtion komitealaitoksen. Aallon mielestä suomalainen politiikka on menettänyt kykynsä tehdä päätöksiä, joten tarvitaan vaalikausia pidempää, hallituksen ja opposition rajat ylittävää asiantuntijatietoon nojaavaa yhteistyötä, jossa sitoudutaan laajoihin kokonaisuuksiin.

Tämä esitys ei ylittänyt suurten medioiden julkaisukynnystä. Aallon henkilökohtaisen elämän kuohut ylittivät. Hänen avioeronsa tuli julki elokuussa 2017, välittömästi sen jälkeen Aalto kertoi uudesta parisuhteestaan.

Uutisointi keskittyi yksityiselämän asioihin viikosta ja kuukaudesta toiseen. Silloin maratonjuoksijan jalka alkoi painaa.

– Avioero oli elämäni suurin kriisi. Pelkästään sen käsitteleminen on ollut hirveän vaikeaa, Aalto sanoo.

– Vielä vaikeammaksi kävi, kun se nostettiin aina uudestaan esiin. Ihmisiä leimattiin, enkä pystynyt suojelemaan läheisiäni julkisuudelta.

Aalto oli tottunut ratkaisemaan poliittiset hyökkäykset ja provokaatiot yhdellä tavalla: tekemällä entistä enemmän töitä.

Hän vaikuttaa vilpittömältä sanoessaan, että uskoi henkilökohtaisen ryöpytyksen päättyvän joskus ja keskustelun siirtyvän asiakysymyksiin. Sitten olisi ollut Aallon vuoro näyttää.

– Olin varautunut puhumaan joukkueeni tärkeimmistä asioista: ympäristöstä, luonnonsuojelusta, ilmastonmuutoksesta, koulutuksesta, köyhyyden ja eriarvoisuuden torjunnasta, Aalto luettelee.

– En ollut varautunut siihen, että yksityiselämäni kriiseistä tehdään yli vuoden jatkunut vyyhti, joka hautaa kaikki vihreille tärkeät asiat alleen.

Aalto alkoi vajota omien sanojensa mukaan identiteettikriisiin. Hän yritti miellyttää muita ja kärsi epäonnistumisen sekä riittämättömyyden tunteista. Pakkomielteinen asioiden pänttääminen ei helpottanut oloa, vaikka Aalto onkin ollut hyvä sivuuttamaan rasitukset ja painamaan eteenpäin.

– En tahtonut tinkiä työni laadusta ja uuvuin lisää, Aalto sanoo.

– Kun maali alkoi karata näkyvistä, nostin vauhtia. Se oli virhe. Kaikki tietää, miten käy, jos juoksee maratonia kuin 100 metrin aitoja.

Jo viime vuoden syksy oli rankka. Talvella helpotti hetkeksi, kevät oli jälleen raskas. Kesälomaa Aalto ei koe pitäneensä käytännössä lainkaan. Oli Suomi-Areenaa, oli kesäkokouksia, oli kansalaistottelemattomuuteen ja Europriden yökerhovierailuun liittyviä mediakohuja.

Lopulta oltiin hyvin lähellä sitä, että Niilo olisi hakenut ystävänsä pois politiikasta.

– Olin hukannut itseni. Menetin oman ääneni, Aalto huokaa.

Julkisuudessa on spekuloitu muun muassa vihreiden sisäisillä ristiriidolla, mutta Aalto jakaa puolueelleen pelkkää kiitosta. Hän ei halua myöskään kritisoida mediaa, vaan ongelmat ovat Aallon mukaan laajemmin poliittisessa kulttuurissa.

– En tee paljastuksia, en syyttele, enkä moiti ketään. Olen oppinut, että negatiiviset tunteet johtavat vain suolle, jossa me kaikki upotaan.

On tavallaan koomista seurata vierestä, kun Aalto kertaa kokemuksiaan kesken vesijuoksun. Hän puhuu jatkuvasti käsillään ja nostaa välillä kummatkin kätensä rinnan yläpuolelle sillä tuloksella, että vajoaa kesken lauseen hetkeksi pinnan alle.

Aallon puheessa ei sen sijaan ole mitään koomista. Hän kertoo lysähtäneensä vihreiden syyskuun puoluevaltuuskunnan jälkeen kaverinsa vierassänkyyn ”lähes katatoniseen tilaan”. Kahteen viikkoon Aalto ei juurikaan syönyt, puhunut tai nukkunut. Uupumus oli pitkällä, masennus kehittynyt vaikeaksi, paniikkihäiriö muistutti olemassaolostaan. Tunne-elämän ja itsetunnon ongelmista Aalto kertoo kärsineensä yläasteen koulukiusaamisesta alkaen. Nyt nuo ongelmat nousivat taas pintaan.

Tila oli psykiatrin mukaan vaarallinen. Ohjeet olivat selkeät: työt on lopetettava, levon oltava totaalista.

– Se oli täydellinen romahdus: kaput. Kroppa ja mieli pettivät ihan täysin, Aalto sanoo.

Hän ei halua listata koko sairauskertomustaan, mutta kertoo kärsineensä myös useista fyysisistä vaivoista, jotka kroonistuivat samaan aikaan.

– Olin kuin vanha sotaratsu, josta irronneet osat oli kiinnitetty teipillä. Joskus teipit irtoavat, Aalto vertaa.

– Periksiantamattomuus on hyve ja tahdonvoimalla pystyy jatkamaan aika pitkälle. Mutta omaa terveyttään ei voi huijata loputtomiin.

Hän palaa vielä elämänmuutoksiinsa. Jos joku kuvitteli julkisuuden perusteella, että Aalto siirtyi kivuttomasti avioerosta uuteen rakkauteen, tuo kuvitelma on väärä.

– Sanotaan, että monista asioista selviää, jos elämän perusasiat ovat kunnossa. Minun kotiasiani eivät olleet kunnossa. Kotini oli mennyt rikki.

Tapaamishetkellä tämän viikon maanantaina Aalto ei suinkaan ole parantunut. Esimerkiksi unettomuus vaivaa edelleen. Hän voi kuitenkin paremmin ja havahtuu päivän aikana muutamaan otteeseen iloitsemaan siitä, että ”minähän hymyilen taas”.

Keski-Suomella on ollut toipumisessa iso rooli. Ensin Aalto löysi edesmenneen jyväskyläläistaustaisen lääkärin Aki Hintsan kirjasta Voittamisen anatomia työkaluja itsensä tarkasteluun ja asioiden muuttamiseen. Kokonaisvaltainen näkökulma hyvinvointiin ja kirjan tieteellinen ote puhuttelivat Aaltoa, jonka mukaan ”tietoa on se, mikä on yli sadalla tutkimuksella todistettu”.

Aalto on laatinut Hintsaa mukaillen oman kokonaisvaltaisen hyvinvointisuunnitelmansa, jonka avulla hän aikoo pitää huolta elämän peruspilareista: ravinnosta, levosta ja liikunnasta. Jatkossa Aalto ei aio myöskään antaa ”merkitykselliselle kutsumustyölleen” kuin 50 prosenttia elämästään. 30 prosenttia menee läheisille, 20 prosenttia liikunnalle.

Lisäksi kasvisruokavalion puolestapuhujana tunnettu liikuntavalmentaja Juhani Pitkänen on suunnitellut kansanedustajalle oman kunto- ja ravinto-ohjelman. Aalto puhuu hyvinvointisuunnitelmassaan ”ratkaisukeskeisestä armollisuudesta”.

– Ymmärrän, että jos en muuta toimintaani, ajaudun uudestaan samaan tilaan, Aalto sanoo.

Aalto ei ole vielä suinkaan terve, mutta ilahtuu huomatessaan hymyilevänsä välillä. Kuva: Risto Aalto
 

Tsssh. Psssh. Aalto-Alvarin kiuas sihahtaa miesten saunan konkareiden heittäessä löylyä kiville. Vieressä istuva mies vaatii Aaltoa järjestämään Vuorilammelle yleisen saunan, kun ”sinulla on sitä valtaa”. Aalto kiittelee ehdotuksesta.

Myöhemmin hän kiittelee koko Aalto-Alvarin henkilökuntaa, uimareita ja saunojia toipumisensa edistämisestä. Aluksi Aalto ei käynyt kotinsa ulkopuolella juuri muuten kuin uimahallin ”eläkeläisvuorolla” ennen aamukymmentä.

– Meillä on ollut mahtavia keskusteluja muun muassa sienestämisestä ja moni on tullut toivottamaan tsemppiä.

Aallon toipuminen on edennyt lyhyin askelin, välillä on otettu takapakkia. Aluksi hän piti saavutuksena sitä, että pääsi ylös sängystä. Sitten sitä, että onnistui keittämään kahvia.

Hiljalleen hän on päässyt liikkeelle, muun muassa pitkille kävelyille Laajavuoreen ystäväperheensä Isla-koiran kanssa.

– Isla on ollut hyvä terapiakoira ja hyvää juttuseuraa, Aalto sanoo.

Kuntoutumisessa motivoi töihin palaaminen, joka on tarkoitus tehdä asteittain. Ammattilaiset tarkastelevat Aallon vointia jatkuvasti.

– Sanoisin, että Touko kuopii jo maata. Pyrkimykseni on palata eduskuntaan tammikuussa ja muihin luottamustehtäviin tämän vuoden puolella – kuitenkin omaa jaksamista kuunnellen, Aalto arvioi.

Hänet on jo nimetty ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin ja tarkoitus on tehdä kampanjaa voimien mukaan. Uutis- ja somepimennossa olleen Aallon pitää kuitenkin ensin prepata itseään syksyn tapahtumista.

– Olikos niin, että sotea ei ole vielä ratkaistu? Töitä siis riittää, Aalto naurahtaa.

Poliitikkojen sanomisiin suhtaudutaan usein kyynisesti. Tästäkin haastattelusta joku ajatteli, että kyse on säälin tai sympatian kerjäämisestä vaaleja ajatellen. Että tässä taas poliitikko ruikuttaa tai selittelee epäonnistumistaan.

Aalto ei provosoidu, kun esitän nuo näkökulmat hänelle.

– Olisi mielenkiintoista keskustella kahdestaan, mistä tällaisten ihmisten ajatukset kumpuavat.

Aalto ei ole mielestään uhriutumassa, vaan kertomassa selviytymistarinaa. Samaan aikaan osa hänestä on sitä mieltä, että koko haastattelu olisi kannattanut jättää tekemättä.

Mielenterveyden ongelmat koskettavat vähintään välillisesti lähes jokaista suomalaista, mutta ne on totuttu salaamaan. Etenkin julkisen paineen ja odotusten kohteena olevat ammattiryhmät, kuten poliitikot varovat näyttämästä heikkouttaan.

Salailu vaikeuttaa kaikkien sairastuneiden tilannetta: sairauden käsittelyä, oireiden tunnistamista, hoitoa ja avun saamista. Siksi Aalto kokee velvollisuudekseen puhua ongelmistaan avoimesti. Hänen mukaansa keskustelukulttuuria on muutettava avoimemmaksi ja leimaamattomaksi.

– Koen olevani etuoikeutetussa asemassa. Minä olen saanut apua. Minulla on läheisiä, ystäviä, verkostoja ja toimeentuloa, Aalto sanoo.

– Seuraava vaihe on, että kaikki ihmiset saavat apua. Meidän on luotava valtakunnalliset ohjeistukset mielenterveysongelmien matalan kynnyksen hoitoa varten.

Jo paniikkihäiriötä hoitaessaan hänelle oli tärkeä huomata, että ei ole ongelmiensa kanssa yksin. Nyt hän korostaa samaa muille masennuksesta kärsiville.

– Jos yksikin ihminen saa tästä haastattelusta apua tai näkökulmia, se on kannattanut antaa, Aalto sanoo.

Keskisuomalaisen ensimmäinen henkilöjuttu Touko Aallosta julkaistiin 17.3.2009. Sen otsikko oli ”Politiikka, rakastettuni”.

Näytän juttua haastattelun lopuksi Aallolle. Jos politiikka kerran on ollut ajamassa miestä masennuksen alhoon, niin vieläkö se on rakastettusi?

Aalto lukee lehtileikettä ja nauraa pari minuuttia. Jutussa hän on kertonut lapsuudestaan ja samaistumisestaan brontosaurukseen, joka söi vain puiden lehtiä. Brontosauruksen esimerkin kautta hän perusteli itselleen kieltäytyvänsä lihansyönnistä.

– Onpa hyvä tämä brontosaurus-juttu. Seison yhä samojen asioiden takana!

Sitten hän vakavoituu.

– Kyllä. Politiikka on yhä rakastettuni. Se on elämäni, intohimoni ja harrastukseni. Mutta enää en anna sen määrittää minua ihmisenä niin voimakkaasti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentointi on suljettu