Tove Janssonin syntymäpäivä on ollut muumien juhlaa – mukien lisäksi myös skeittilaudat myytiin heti loppuun

Tänään torstaina Suomessa on vietetty oikeaa muumien juhlaa.

Muumien luojan, Tove Janssonin syntymäpäivän kunniaksi markkinoille tuli paitsi erikoiserä Muumin päivä -mukeja, myös skeittilautoja.

Happy Hour -merkin lanseeramat muumilaudat ovat historian ensimmäiset.

Jyväskyläläiseen Beyond-skeittikauppaan laudat tulivat myyntiin torstaina aamupäivästä.

– Kun avasimme kello 11, ovella oli jo jonoa, kertoo myyjä Mikko Kaunisto.

Hänen mukaansa niin sanottua muumidekkiä on skeittipiireissä jo odoteltu. Spesiaali rullalauta on keräilyharvinaisuus.

– Monet ostavat skeittilaudan ihan vain seinälle koristeeksi.

 

Happy Hour Skateboards -merkki on tehnyt vastaavia keräilymallistoja myös esimerkiksi Tom Of Finland -kuosilla. Beyondissa muumit ovat kuitenkin ovat olleet huomattavasti suositumpia.

Noin 50 lautaa tuli myyntiin tänään kivijalkakauppaan kello 11 ja verkkokauppaan kello 12. Tarjolla oli lautoja viidellä eri designilla.

– Ne menivät samantien, Kaunisto kertoo.

Beyondin lisäksi skeittilaudat ovat loppuneet ainakin muumien virallisesta Moomin.com -verkkokaupasta. Toisin kuin Muumin päivä -erikoismukeja, skeittilautoja on tarkoitus tulla myyntiin lisää myöhemmin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .