Toyota oli marraskuun suosituin automerkki

Romutuspalkkiokokeilu piristi autokauppaa marraskuussa, ilmenee Autoalan Tiedotuskeskuksen tilastoista. Marraskuussa ensirekisteröitiin lähes 9?000 henkilöautoa, mikä on noin neljännes enemmän kuin viime vuoden marraskuussa.

Vuoden alusta henkilöautoja on rekisteröity enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.

Marraskuussa kymmenen suosituimman automerkin joukossa oli kolme Toyotaa, Yaris, Auris ja Avensis, joista Yaris ja Auris olivat sijoilla yksi ja kaksi. Kolmanneksi eniten rekisteröitiin Skoda Octaviaa. Volkswageneista Polo oli sijalla kuusi.

Autoala odottaa, että uusien henkilöautojen rekisteröinti kasvaa ensi vuonna. Kasvua selittävät autoveron alennus sekä se, että osa romutuspalkkiolla syksyn aikana myydyistä autoista rekisteröidään vasta ensi vuoden puolella.