Toyota syttyi kesken ajon ja paloi poroksi Pihtiputaalla – "Kukaan ei mahtanut mitään"

Toyota-merkkinen, vanhemman mallinen henkilöauto syttyi palamaan kesken ajon Pihtiputaalla Liitonjoentiellä perjantai-iltana ennen kello 23:a.

Päivystävä palomestari Kim Suokas kertoo, että ajoneuvon kuljettaja onnistui pysäyttämään auton risteysalueelle ja pääsi omin avuin autosta pois. Kuljettaja selvisi tilanteesta vammoitta.

– Auto tuhoutui palossa täysin. Siinä ei kukaan mahtanut mitään, Suokas sanoo.

Palomestarin mukaan kuljettaja oli kuullut ajon aikana paukahduksen konepellin alta ja nähnyt valoilmiön.

– Sitten alkoi tulla savua ja liekkejä ja peli oli pelattu, Suokas kertoo.

Pelastuslaitos siirsi auton tien sivuun. Ajoneuvon omistaja hoitaa autolle hinauksen lauantain aikana.

Juttua korjattu klo 9:39: Muutettu palomestarin nimi oikeaan muotoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.