Tuhkarokolta suojaavan rokotteen kattavuus jää monin paikoin liian alhaiseksi

Vuonna 2014 syntyneistä lapsista noin 95 prosenttia on saanut MPR-rokotteen.

Tuhkarokolta suojaavan MPR-rokotteen kattavuus jää liian alhaiseksi kymmenien terveyskeskusten alueella, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Vuonna 2014 syntyneistä lapsista noin 95 prosenttia on saanut MPR-rokotteen. Yli 60 terveyskeskuksen alueella kattavuus jää kuitenkin matalammaksi. MPR-rokotteen kattavuuden pitäisi olla yli 95 prosenttia, koska tuhkarokko on erittäin helposti tarttuva.

THL:n tietojen mukaan ongelma koskee erityisesti Pohjanmaan ruotsinkielistä rannikkoseutua ja suuria kaupunkeja, mutta myös monia muita alueita eri puolilla Suomea.

Jos jonkin alueen tai väestöryhmän rokotuskattavuus on useita vuosia liian matala, esimerkiksi päiväkoteihin, kouluihin ja työpaikoille syntyy tuhkarokolle alttiita ryhmiä, sanoo ylilääkäri Taneli Puumalainen tiedotteessa.

– Suomessa on nyt alueita, joilla paikalliset epidemiat ovat mahdollisia, Puumalainen arvioi.

Euroopassa on puhjennut laajoja tuhkarokkoepidemioita alueilla, joilla rokotuskattavuus on huono. Suomessa MPR-tauteja on esiintynyt 90-luvun jälkeen vain yksittäisinä tartuntoina tai pieninä tautiryppäinä.

MPR-rokote suojaa tuhkarokolta, vihurirokolta ja sikotaudilta. Kaikkiin MPR-tauteihin liittyy vakavien jälkitautien, vammautumisen ja jopa kuoleman riski.

Päiväkotilasten tuberkuloosialtistusta tutkitaan Pohjanmaalla

Uusimmat

Kotimaa

Päiväkodin johtaja sai kärsiä, kun jyväskyläläisäiti hermostui perheestä tehdystä lastensuojeluilmoituksesta – pikaistuksissa kirjoitetusta viestistä sakkoja

Kyllä tästä maisterille seppele syntyy – yliopiston promootion juhlallisuudet alkoivat

Vanhat koulurakennukset joutuivat jälleen ilkivallan kohteeksi Tikkakoskella – katso karut kuvat spraymaalilla sotketuista seinistä

Uusi ravintolalaiva laskettiin tänään Päijänteeseen – Jyväskylän satamassa ensi vuonna

Kaipolan tehtaalla uhkaava tulipalo – tuli syttyi valtavassa keräyspaperikasassa 10000-neliöisessä varastossa

PS-Nuorten valtionapu vaakalaudalla, ministeriö perää selvitystä

Poliisi epäilee Ylöjärven tulipaloa tahallaan sytytetyksi – keitä ovat näiden ajoneuvojen kuljettajat?

Jyväskylän Minimanin perinteikäs lounaskahvila Mokkariina sulkee tänään ovensa – "Raskasta on ollut"

Majavan pureman itäsiperianlaika Jepen omistaja tuomittiin reilun 200 euron sakkoihin – koira puri kuolioon menneen jalkansa poikki

Hovi tuomitsi vankilaan Turun keskustassa kerrostalopaloja sytyttäneen miehen – kertoi poliisille halunneensa antaa palokunnalle tekemistä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.